5.4.2018 klo 13:36
Uutinen

Kasvuyrityksille ennätysmäinen rahoituspotti – sijoituksia lähes 350 miljoonalla

Ulkomaiset sijoittajat tekivät suoria sijoituksia kotimaisiin yrityksiin jo 208 miljoonalla eurolla.

Finnish Business Angels Network ry (FiBAN) ja Pääomasijoittajat ry ovat keränneet vuoden 2017 tilastot sijoituksista startup- ja kasvuyrityksiin Suomessa.

Tilastojen mukaan suomalaisiin startupeihin ja aikaisen vaiheen kasvuyrityksiin tehtyjen sijoitusten kokonaissumma nousi uusiin ennätyslukemiin. Vuonna 2017 sijoituksia tehtiin 349 miljoonan euron edestä. Kotimaisten pääomasijoitusyhtiöiden osuus oli 59 miljoonaa ja bisnesenkeleiden suorien sijoitusten osuus 26 miljoonaa euroa. Ulkomaiset sijoittajat tekivät suoria sijoituksia kotimaisiin yrityksiin jo 208 miljoonalla eurolla. Tämä osoittaa pääomasijoitustoimialan kansainvälistyvän entisestään.

Vuonna 2017 suomalaisten pääomasijoitusyhtiöiden tekemien sijoitusten kokonaissumma laski 59 miljoonaan euroon. Tilastollisen muutoksen takaa löytyy luonnollinen kehityskulku, jossa kotimainen pääomasijoitusmarkkina muuttuu hiljalleen yksityisvetoisemmaksi. Samalla kun julkinen sektori on siirtänyt painotustaan suorista yrityssijoituksista VC (Venture Capital) -rahastojen rahastosijoittajana toimimiseen, yksityisen sektorin VC-sijoitukset suomalaisiin yrityksiin kasvoivat hienoisesti saavuttaen 52 miljoonan euron rajan. Suurinta kasvu on yritysten aivan aikaisimman siemenvaiheen kasvurahoituksessa.

Parhaimmat suomalaiset aikaisen vaiheen startupit ja aikaisen vaiheen kasvuyritykset onnistuivat houkuttelemaan ulkomaista pääomaa Suomeen 208 miljoonaa euroa. Rahoitusta hakevan yrittäjän kannalta muutos on merkittävä, sillä ulkomaisten sijoitusten summa kotimaisiin yrityksiin on lähes kymmenkertaistunut 2010-luvun aikana.

– Monissa tapauksissa kotimainen pääomasijoittaja on yritykselle tarvittava linkki kansainvälisiin pääomasijoittajiin, ja auttaa yritystä seuraavan rahoituskierroksen keräämisessä. Usein sopiva sijoittaja etsitään esimerkiksi markkinalta, jonne suomalainen yritys ajattelee seuraavaksi laajentuvansa, jolloin verkostoissa siirtyy paitsi rahaa myös osaamista, Pääomasijoittajien toimitusjohtaja Pia Santavirta kommentoi.

Myös rahastosijoittajat uskovat pääomasijoitusalan kilpailukykyisen kasvun rakentamisen kykyyn yhä vahvemmin. Vuonna 2017 sijoitettavia varoja kerättiin kotimaisiin VC -rahastoihin ennätysmäärä sitten vuoden 2008, yhteensä 169 miljoonaa euroa.

Sekä enkelisijoittajat että pääomasijoittajat antavat aikaisen vaiheen startupeille ja kasvuyrityksille aktiivisen tukensa esimerkiksi strategisen osaamisen, toimialakohtaisen tiedon, verkostojen sekä lisä- tai jatkorahoituksen muodossa.

Kuva: Pääomasijoittajat ry

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi