17.4.2018 klo 14:46
Uutinen

Kiinnostaako hotelliloma avaruudessa? Hinta 7,7 miljoonaa euroa

Yhdysvaltalainen startup on julkaissut kunnianhimoiset suunnitelmansa luksushotellin rakentamisesta avaruuteen.

Teksasilaisen Orion Span -startupin mukaan hotellin olisi tarkoitus avata ovensa turisteille vuonna 2022.

Suunnitelmien perusteella Aurora Station -niminen luksushotelli tulee maksamaan noin 80 miljoonaa euroa ja se sijaitsisi 320 kilometrin päässä maan kiertoradasta.

Hotelli majoittaisi kerrallaan neljä vierasta ja kaksi avaruusaluksen miehistön jäsentä.

Hintakin on tiedossa: 12 päivän avaruusloma kustantaa noin 7,7 miljoonaa euroa henkilöltä. Ennakkovarauksia voi tehdä jo nyt.

Orion Spanin perustaja Frank Burger kehuu ideaa mullistavaksi.

– Laukaisun jälkeen Aurora Station palvelee matkailijoita välittömästi. Avaruusturismin hinta laskee merkittävästi ja matka avaruuteen lyhenee, Burger on kertonut julkisuudessa.

Ruokaa matkamuistoksi

Aurora Stationin suunnittelussa on ollut mukana muun muassa Frank Eichstadt, joka on saanut mainetta pääarkkitehdin roolistaan kansainvälisen avaruusaseman Enterprise-moduulin suunnittelussa.

Avaruushotellin vieraat pääsevät kokeilemaan muun muassa sitä, miltä tuntuu olla painottomassa tilassa. He pääsevät myös perehtymään avaruudessa kasvatettavaan ruokaan, jota voi tuoda Maahan matkamuistona.

Ennen matkalle lähtöä jokainen hotellin asiakas osallistuu sertifiointiohjelmaan, johon kuuluu verkossa suoritettava kurssi. Jokainen turisti koulutetaan matkaa varten Orion Spanin tiloissa Teksasissa. Valmisteluihin kuluu kolme kuukautta.

Orion Spanin tarkoituksena on laajentaa hotellia jatkossa siten, että asiakkaat voisivat ostaa omia asuntojaan avaruudesta.

– Tulevaisuudessa asunnon omistajat voisivat asua, vierailla tai vuokrata asuntojaan eteenpäin.

Lähde: Dezeen.com

Kuva: Orion Span

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi