15.5.2018 klo 16:43
Uutinen

Kirsi Sormunen: Vastuullisuus vaikuttaa yrityksen arvoon ja indikoi johtamisen laatua

Hallitusammattilainen Kirsi Sormunen kannustaa yrittäjiä ja omistajia kiinnostumaan liiketoiminnan vastuullisuudesta.

– On muutamia asioita, joiden takia vastuullisuus on omistajan kannalta tärkeä asia. Vastuullisuus vaikuttaa yrityksen arvonmuodostukseen ja se, kuinka vastuullisesti yritystä johdetaan, on hyvä indikaattori johdon laadusta, Kirsi Sormunen puhui tänään FIBSin Yritysvastuu 2018 -tutkimuksen julkistustilaisuudessa.

Sormunen viittaa Harvardissa vuonna 2011 tehtyyn selvitykseen, joka osoittaa myös, että hyvin hoidettu yritysvastuu helpottaa pääoman saatavuutta.

– Kestävän kehityksen vaatimusten huomiointi osoittaa hyvää riskienhallintaa ja kykyä kääntää toimintaympäristön muutokset kannattavaksi liiketoiminnaksi, Sormunen sanoo. Hän toimii muun muassa VR Groupin hallituksessa.

Kirsi Sormunen on työskennellyt pitkään yritysvastuun parissa, muun muassa Nokia Oyj:llä.

Hyödyt näkyvät maineessa ja toimintaedellytysten turvaamisessa

Sormusen mukaan on hyvä, että yrityksissä nähdään vastuullisuus jo bisnesmahdollisuutena, eikä enää vain riskien hallintana.

Vastuullisuuden merkitys yrityksille kasvaa tasaisesti, selviää kyselytutkimuksesta. Erittäin olennaiseksi vastuullisuuden kokee nyt jo lähes 70 prosenttia kyselyn vastaajista.

Vastuullisuuden suurimpina hyötyinä yrityksissä nähdään maineen rakentaminen ja brändin arvo, toiseksi nousee tulevaisuuden toimintaedellytysten varmistaminen. Yritysvastuun toimenpiteet kyselyn vastaajayrityksissä liittyvät useimmiten päästöjen vähentämiseen ja energiatehokkuuteen.

Sormunen herätteli puheenvuorossaan suomalaisia yrityksiä nostamaan kestävän kehityksen teemoja myös markkinointiin.

– Suomalaiset yritykset ovat aika arkoja kytkemään kestävää kehitystä ja ilmastonmuutosta brändin rakentamiseen ja markkinointiin.

FIBSin Yritysvastuu 2018 -tutkimus on alan laajin kyselytutkimus Suomessa. Tutkimukseen osallistui 185 toimitusjohtajaa ja yritysvastuusta vastaavaa johtajaa ja asiantuntijaa Suomen 1000 suurimmasta yrityksestä. Tutkimuksen toteutti T-Media FIBSin toimeksiannosta.

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi