24.5.2018 klo 12:18
Uutinen

Vähäpäästöisyys kiinnostaa yritysautoissakin – jopa tuhannen euron säästö vuodessa

Tuoreen kyselyn mukaan lähes puolet suomalaisyrityksistä aikoo kasvattaa autokantaansa seuraavan vuoden aikana.

Secto Automotiven teettämän kyselyn mukaan vähäpäästöinen autoilu kiinnostaa myös yrityksissä.

Kyselyyn vastanneista yritysautopäättäjistä 52 prosenttia kertoo pyrkivänsä pienentämään yrityksensä autokannan hiilidioksidipäästöjä seuraavan vuoden aikana.

– Vähäpäästöisyys on enemmänkin kuin ekoteko. Esimerkiksi 30 000 vuotuisilla ajokilometreillä yritys voi säästää polttoainekustannuksissa lähes 1 000 euroa vuodessa pienentämällä ajettavan auton Co2-arvot 150 grammasta 100 grammaan, Secto Automotiven toimitusjohtaja Ville Alanen taustoittaa.

Yritysautopäättäjistä 45 prosenttia arvioi autokantansa kasvavan seuraavan vuoden aikana, vain 6 prosenttia ilmoitti autokantansa koon pienenevän

Seuraavan neljän vuoden aikana 28 prosenttia yrityksistä uskoo hankkivansa täyssähköauton. Ladattavan hybridiauton on hankkimassa 42 prosenttia vastanneista yrityksistä.

Hallitus on asettanut tavoitteen liikenteen päästöjen puolittamisesta ja 250 000 rekisteröidystä sähköautosta vuoteen 2030 mennessä.

– Tavoitteeseen pääseminen vaatisi, että seuraavan 13 vuoden aikana ensirekisteröitävistä ajoneuvoista 16 prosenttia olisi sähköautoja. Vuoden 2017 vastaava luku oli 2,2 prosenttia ja on selvää, että ilman radikaalia toimenpiteiden laajentamista tavoitteisiin ei tulla pääsemään, Alanen sanoo.

Ensi vuoden alusta voimaan tuleva IFRS-kirjanpitostandardi muuttaa yritysten tavan kirjata liikkuvan käyttöomaisuuden rahoitusta. Muutoksen myötä IFRS-kirjanpitotavan alaisten yritysten on pääsääntöisesti aktivoitava kaikki yli 12 kuukauden leasingsopimukset taseeseen.

Yritysautopäättäjistä 5 prosenttia uskoi IFRS-muutoksen vaikuttavan yrityksensä tapaan rahoittaa liikkuvaa käyttöomaisuutta. 57 prosenttia piti IFRS-muutoksen vaikutuksia rahoitustapaan epätodennäköisinä.

Secto Automotiven toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 861 yritysautoilun päättäjää, käyttäjää ja hallinnoijaa. Kyselyyn vastanneet 345 yritysautopäättäjää hallinnoivat yhteenlaskettuna 9 645 Trafi-rekisteröidyn ajoneuvon kantaa.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Istockphoto