5.6.2018 klo 09:02
Uutinen

Ville uupui ja löysi tasapainon omasta verstaasta: ”Elän nyt onnellisinta aikaa”

Lappeenrantalaiselle Ville Naumaselle uupuminen oli raskas kokemus, mutta tavallaan myös voitto. Nyt mies elää elämänsä onnellisinta aikaa puunveistäjänä.

Kymmenen kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta sijaitsee rauhallinen asuinalue, erinomainen paikka keskittymistä vaativaan työhön.

Luomus Woodworksin yrittäjä Ville Naumanen häärää omakotitalon autotalliin rakennetussa puuverstaassaan. Työn alla on mittatilauksena asiakkaan toiveiden mukaan valmistettava pöytä, johon ei tule yhtäkään ruuvia. Aivan kuten ei muihinkaan Naumasen töihin.

– Periaatteeni on valmistaa mahdollisimman kestävää. Se edellyttää, että ruuveja ja nauloja ei käytetä.

Naumanen näyttää, kuinka kahden puun liitoskohta saadaan täysin saumattomaksi ilman lisäkiinnityksiä. Kyse on ennen kaikkea ammattitaidosta.

Naumanen on aina pitänyt käsillä tekemisestä. Oma verstas on ollut pitkään haaveena, mutta vasta vakava työuupumus herätti miehen ajattelemaan, mitä oikeasti haluaa elämällään tehdä.

Ensimmäinen tuote kansainvälisille markkinoille

Naumanen oli perustajaosakkaana startupissa, jossa kiirettä ja stressiä riitti. Jossain kohtaa ne eivät enää olleet miehen hallinnassa.

– Nyt elän elämäni onnellisinta aikaa, Naumanen sanoo.

– Olen siitä erikoisessa asemassa, että minulla on ollut koko käsityöyrittäjyyteni ajan tilauksia jonossa. Aluksi entiset työkaverini tilasivat ja siitä sana lähti kiirimään.

Nyt Naumasen tavoitteena on murtautua kansainvälisille markkinoille. Ensimmäinen tuote on jo syntynyt.

– Olen harrastanut itsekin kiipeilyä ja siitä lähti ajatus mukana kuljetettavasta otelaudasta, jolla voi harjoitella vaikeitakin otteita.

Katso lisää Naumasen mietteitä oheiselta videolta.

Teksti, video ja kuva: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi