9.6.2018 klo 07:30
Uutinen

Anne Kangas johtaa hoivakotikonsernia mutta pyhittää aikaa myös pienille lapsilleen

Kun hoivakotiyrittäjä Anne Kankaan esikoinen syntyi vuonna 2013, hän pystyi luottavaisin mielin jäämään äitiyslomalle. Äitiysloman pitäminen ei ole yrittäjälle itsestäänselvyys.

Hoitokoti Päiväkumpu Oy:n toimitusjohtaja Anne Kangas jatkaa äitinsä ja kahden tätinsä vuonna 2001 perustamaa yritystä.

– Olen ollut alusta asti mukana kehittämässä elämäniloista toimintaamme. Aloitimme Vuosaaresta, jossa meillä oli 15-paikkainen ryhmäkoti. Sieltä toiminta lähti kehittymään. Meillä oli paljon tyytyväisiä asiakkaita, omaisia ja työntekijöitä. Vuosaaresta tädit uskalsivat laajentaa toimintaa Itä-Pasilaan, jonne tuli neljä ryhmäkotia.

Pienyritykselle se oli iso kasvuvaihe, kun 15 paikkaan tuli 60 paikkaa lisää. Vuonna 2007 Hoitokoti Päiväkummussa tehtiin sukupolvenvaihdos. Silloin Anne Kangas ja hänen veljensä Ville Väätäinen, joka toimii talousjohtajana, tulivat pääosakkaiksi.

– Olemme laajentaneet palvelukotitoimintaa ja lisänneet palveluita. Meillä on käynnistynyt muun muassa kotihoito, päivätoiminta ja kotisiivous.

Hoiva-ala muutoksen silmässä

Hoitokotikonsernissa on aloittanut kesän alussa kesäsijaisia. Myös koululaisia tulee yritykseen harjoittelujaksoille.

Juuri nyt Anne Kankaan kalenteria täyttävät omaisten illat, joissa tavataan asukkaiden omaisia.

– Sen lisäksi tällä hetkellä paljon työllistää palvelujen kehittäminen, sillä meille on tulossa uusia yksiköitä. Niihin liittyen rakentamisasiat ovat esillä.

Konsernissa on 160 työntekijää. Yrityksessä on myös oma keittiö. Ryhmäkoteja on 11 ja yksi palvelutalo kehitysvammaisille.

– Minulla on ollut ilo jatkaa äitien ja tätien perustamaa yritystä, jolla on vahva arvomaailma. Olen ollut alusta asti mukana, joten jatkaminen tuntui kauhean luontevalta. Tämä on työtä, jolla on merkitys.

– Hoiva-ala on muuttunut viime vuosina tosi paljon. Isot yritykset ovat ostaneet pieniä yksiköitä pois. Meillekin on tullut ostotarjouksia, mutta haluamme jatkaa perheyrityksenä.

”Äitiyslomalla pysyin mielellään kuulolla siitä, miten meillä menee”

Anne Kangas oli nuori toimitusjohtaja, kun tuli perheenlisäyksen aika. Toimitusjohtajan sijaiseksi tuli pitkän linjan päiväkumpulainen, konsernin varatoimitusjohtaja. Kangas sai miehensä kanssa perheen esikoisen viisi vuotta sitten.

– Se oli iso muutos, mutta aika luottavaisin mielin pystyi olemaan äitiyslomalla. Toki lueskelin sähköposteja ja vastasin puhelimeen, jos tarve vaati. Pysyinkin mielellään kuulolla, että miten meillä menee ja mitä meille kuuluu.

– Meillä on tosi osaavaa johtoa, eikä tämä talo ole yksin minun käsissäni.

Kangas puhuu perheyrityksen pyörittämisestä elämäntapana.

– Kun on kaksi pientä lasta ja tämänkokoinen yritys, kyllä sen pitää olla tietynlainen elämäntapa. Mieheni osallistuu paljon kotona ja sen lisäksi meillä on isovanhemmat upeana tukiverkostona. Sitten myös ostamme lastenhoitopalveluita, kun molemmat käymme työssä. Kyllä arki aikamoista kalenterointia vaatii.

Kangas on saanut perheen ja yrittämisen yhteensovitettua jakamalla työt kahteen pätkään päivässä.

– Pyrin olemaan aamulla perheen kanssa ja sitten päivän töissä. Mutta pyrin olemaan ajoissa kotona lasten kanssa. Lasten mennessä nukkumaan jatkan työpäivää.

Perheen esikoinen oli kahdeksan päivän ikäisenä ensimmäistä kertaa yrityksen hallituksen kokouksessa. Kankaan perheen esikoinen on 5-vuotias ja nuorempi vajaat 1,5-vuotias.

– Perheen kanssa tykkäämme liikkua paljon luonnossa ja nautimme siitä. Vanhempi lapsi jaksaa kävellä jo kivoja reissuja mutta nuorempi kulkee rinkassa mukana.

Katso lisää Anne Kankaan mietteitä oheiselta videolta.

Teksti ja video: Riikka Koskenranta