12.6.2018 klo 14:02
Uutinen

12-vuotias keksi itselleen kesätyön: Hyvä sijainti tuonut jopa 11 asiakasta päivässä

12-vuotias koululainen järjesti itselleen kesätyön kenkien lankkaajana. Poika säästää BMX-pyörän hankintaa varten.

Koululaisen kesäbisneksestä kertoi ensimmäisenä Iltalehti. Helsinkiläinen Evert Pussinen valitsi kengänkiillotuspisteensä sijainniksi Helsingin Etelä-Esplanadin, ja tarkemmin tasokkaan vaateliikkeen edustan, josta hän kysyi lupaa.

– Iskä on aina tykännyt lankkaamisesta, joten mäkin innostuin. Sitten me lähdettiin yhdessä viemään tätä eteenpäin. Aluksi opettelin kotona lankkaamaan kenkiä, sitten etsittiin tarvikkeet, Pussinen kertoo Iltalehdelle.

Hän palvelee asiakkaita itämaisen maton päällä ja tuolina on antiikkinen tuoli. Iltalehden mukaan Pussisen asiakasmäärät ovat kehittyneet hyvin: ensimmäisenä päivänä asiakkaita oli vain yksi, mutta parhaimpana päivänä asiakkaita on ollut jo 11.

Miestenvaateliike avittaa koululaisen bisnestä

Herrainvaatehtimo Fere kertoo verkkosivuillaan nuoren pojan tarjoamasta palvelusta.

– Maanantaista (4. kesäkuuta) alkaen Feressä asioivia tyyliniekkoja palvelee stadin tehokkain lankkipoika Evert Pussinen. Kahden kesäkuisen viikon ajan nuoriherra Pussinen loihtii kenkiin maksimaaliset kiillot.

Fere on toiminut vuodesta 1949.

Kuva: Fere

toimitus (at) yrittajat.fi