20.6.2018 klo 12:06
Uutinen

Työajalla jumppatunnille, oma ravintoneuvoja ja privaattisali: Yrittäjä innostui treenaamaan ja veti henkilöstön mukaan

Vihannespörssin yrittäjä on ottanut rohkeasti erilaisen käytännön henkilöstön kannustamiseksi liikuntaan ja hyvinvointiin.

Vihannespörssin työntekijät saavat osallistua ohjatuille jumppatunneille työaikana ilman ansioiden menetystä. Talossa on myös oma ravintoneuvoja.

– Meillä mahdollistetaan erilaisilla jutuilla, että ihmiset pitävät itsestään huolta. Ollaan panostettu työhyvinvointiin vähän enemmän, vuonna 1995 perustetun Vihannespörssin yrittäjä Kaitsu Vuorio kertoo.

Viimeisen vuoden aikana Vihannespörssi on satsannut toden teolla henkilökunnan liikuntapalveluihin. Yritys on perustanut kaksi yksityiskäyttöön tarkoitettua salia, toisen Helsinkiin ja toisen Turkuun.

– Salit ovat keskittyneet toiminnalliseen harjoitteluun ja ne ovat vain henkilökuntamme käytössä. Järjestämme saleilla ohjattuja tunteja useampana päivänä viikossa. Jokainen työntekijä voi käyttää saleja vapaasti niin paljon kuin haluaa, kunhan ensin on opeteltu liikkeet oikeilla tekniikoilla, Vuorio selvittää.

Ohjatut tunnit ovat tarjolla maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 6.15 aamulla. Ryhmän paine saa ihmiset treenaamaan kukonlaulun aikaan. Yrittäjä on tavallisesti itsekin mukana treeneissä.

Liikunta on tärkeässä roolissa, mutta henkilökunnalle tarjotaan myös maksutonta ravintoneuvontaa. Siitä vastaa yrityksen toinen omistaja, Vuorion vaimo Terhi, joka vetää myös jumppatunteja ja tarjoaa matalan kynnyksen liikuntapalveluita niille, joille liikunnan aloittaminen on syystä tai toisesta hankalampaa.

”Homma lähti lapasesta”

Rahalliset panostukset työntekijöiden hyvinvointiin ovat poikineet myös menestystä. Toukokuussa Vihannespörssi pokkasi ykköspaikan Suomen kovakuntoisin yritys -kilpailussa.

Vuorion kiinnostus hyvinvoinnin lisäämiseen on peruja hänen omasta treenitaustastaan.

– Vaimoni on harrastanut pitkään crossfittia ja menestynyt kohtuullisen hyvin myös kilpatasolla. Hän ehdotti aikanaan, että lähtisin mukaan treenaamaan. Aluksi en innostunut mutta pian treeni vei mukanaan ja homma lähti lapasesta.

Tällä hetkellä Vihannespörssi satsaa henkilöstön hyvinvointiin selvästi enemmän kuin useimmat vastaavan kokoiset, 140 työntekijän yritykset.

Oman hyvinvoinnin parantamiseen pyritään kannustamaan myös erilaisilla yhteisillä projekteilla. Viime syksynä Vihannespörssin porukka pyöräili yhdessä Helsingistä Porvoosen ja takaisin. Kesällä juostiin puolimaraton.

– En ole suoraan tutkinut, miten liikunnan lisääminen ja siihen aktivoiminen on vaikuttanut työn tehokkuuteen yrityksessä mutta yhteishenki on parantunut selvästi. Pyrin siihen, että kaikki työntekijät ovat samassa asemassa. Nyt kun lähes kaikki treenaavat, ihmiset puhuvat keskenään muustakin kuin työstä ja vihanneksista. Kun tulee lisää hyvää fiilistä, työpaikalle tuleminenkin muuttuu mukavammaksi, Vuorio sanoo.

Erityisen tyytyväinen yrittäjä on siitä, että liikuntaharrastuksen pariin on lähtenyt monia sellaisia, jotka eivät olisi muuten innostuneet liikkumaan.

– Nyt he eivät enää halua lopettaa.

Kuva: Vihannespörssi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi