4.7.2018 klo 14:52
Uutinen

”Viimeinen muistutus, olemme sulkemassa tilisi” – älä mene tähän huijaukseen

Kesä on huijaus- ja kalasteluviestien kulta-aikaa. Uutisoimme kesäkuun alussa valelaskujen ”sesongista”, jolloin niin kutsuttujen toimitusjohtaja- laskuhuijausten määrä kasvaa sijaisten ja kesätyöntekijöiden hyväksyessä laskuja. Voit lukea jutun täältä.

Tuoreena esimerkkitapauksena eteläsuomalainen yrittäjä sai sähköpostiinsa ”viimeiseksi muistutukseksi” otsikoidun viestin.

– Muistutamme viimeisen kerran ystävällisesti, että olemme kohta sulkemassa tilisi. Tilisi on ollut käyttämättömänä viimeiset kolme kuukautta, sähköpostissa todettiin.

– Valitettavasti me emme voi aktivoida tiliäsi – kuten me tavallisesti voimme. Ehkäistäksemme tilisi sulkeutumista ja tililläsi olevien varojen menetystä, ole hyvä ja suorita seuraavat toimenpiteet, viesti kehottaa.

Vastaanottajaa neuvottiin klikkaamaan mukana ollutta linkkiä, lisäämään omat sähköposti-, nimi- ja puhelinnumerotiedot ja ”luomaan uuden salasanan”.

– Tällaisten huijausten ja viestien tarkoituksena on kerätä erilaisten lupausten, tarjousten tai houkutteluiden avulla luottamuksellisia tietoja, levittää haittaohjelmia tai esimerkiksi sitoa vastaaja kohtuuttomiin sopimusehtoihin. Viestissä olevia linkkejä ei kannata avata, eikä viesteihin ole tarvetta reagoida millään tavalla, Suomen Yrittäjien lainopillinen asiamies Atte Rytkönen muistuttaa.

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi

Kuva: Istockphoto