5.7.2018 klo 09:05
Uutinen

Pekka kannustaa osatyökykyisen palkkaamiseen: ”Kaikille täytyy antaa samat mahdollisuudet”

Pekka Tanttu työllistää osatyökykyistä Petriä jo neljättä kautta. Keväisin Petri kinuaa töihin, ja yrittäjä on tarjonnut pestiä mielellään.

Yrittäjä Pekka Tanttu perusti ensimmäisen yrityksensä vuonna 1990. Nykyisin hän pyörittää korjausrakentamiseen ja kunnostustehtäviin keskittynyttä Kivapiha Oy:tä, jolla on myös oma puutarhaliike.

Tanttu on viime vuosina työllistänyt säännöllisesti osatyökykyistä henkilöä, joka on tehnyt muun muassa puutarhanhoitotehtäviä.

– Osatyökykyisen palkkaus oli ollut mielessä kauan. Olen halunnut pönkittää ihmisiä, jotka eivät pärjää normaalissa työelämässä. Mielestäni kaikille täytyy antaa samat mahdollisuudet. En erottele ihmisiä millään tavalla. Mielestäni kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, olkoon minkä kokoisia tai värisiä tahansa, Tanttu kertoo.

Vammaispalveluita tuottavan Etevan kautta löytyi Petri, joka oli ensimmäisen kerran töissä viitisen vuotta sitten.

– Hän oli ensin töissä työpajan kautta ja halusi sitten tulla meille takaisin uudelleen ja uudelleen. Nyt hän on ollut apuna neljällä kaudella, Tanttu kertoo.

Jälleen viime keväänä Petri otti yhteyttä yrittäjään ja ilmoitti haluavansa tulla töihin. Se onnistui.

– Tottakai minulle sopii. Olen ollut tyytyväinen.

Petrillä ei ole työskentelyn suhteen merkittäviä rajoituksia, mutta vapailla markkinoilla työpäivät olisivat todennäköisesti liian pitkiä.

– Hän on pärjännyt tosi hyvin. Juuri nyt Petri on leikkaamassa pensasaitaa. Hän on lisäksi leikannut ruohoa, ja opetellut käyttämään koneita. Minun mielestäni hän pärjää olosuhteisiin nähden hyvin. Kun ihminen itse huomaa että pärjää hyvin jossain tehtävässä, se tuo mielihyvää itselle ja muille.

Muita osatyökykyisen palkkauksesta kiinnostuneita Tanttu neuvoo suhtautumaan ennakkoluulottomasti.

– Antakaa ihmisille mahdollisuus. Opasta, äläkä odota liikoja vaan mene tilanteen mukaan. Suosittelen, tämä on antoisaa hommaa kun huomaa, että pystyy jotenkin auttamaan ihmisiä, jotka eivät helpolla työllisty vapaille markkinoille.

Kiinnostaako palkkaus? Toimi näin

Reittejä osatyökykyisen palkkaamiseen on monia, mutta esimerkiksi Pekka Tantun lähiseuduilla Mäntsälässä toimiva Eteva kuntayhtymä tarjoaa työvalmentajan, joka on apuna osatyökykyiselle sopivan työpaikan etsimisessä. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti kehitysvammaisia.

Etevan palvelupäällikkö Era Koivumäki kehottaa yrityksiä olemaan yhteydessä, jos osatyökykyisen palkkaaminen kiinnostaa. Myös oman alueen TE-toimiston työkykykoordinaattorit auttavat osatyökykyisen palkkaamisessa.

– Osatyökykyinen on yleensä turvallinen ja hyvä työntekijä. Työt hoituvat pääsääntöisesti aina. Jos eivät hoidu, työsuhde ei myöskään jatku. Yleisesti ottaen kehitysvammaiset ovat hyvin tunnollisia työntekijöitä, Koivumäki kertoo.

Suomessa on tähän mennessä työllistynyt noin 400-500 osatyökykyistä.

– Mahdollisuus olisi työllistää noin 3000 ihmistä, jos hyvää tahtoa löytyy. Pieniä, muutaman tunnin työtehtäviä löytyy lähes jokaisesta yrityksestä.

Toimi näin:

1. Ota ensin yhteys oman alueesi TE-toimiston työkykykoordinaattoreihin tai oman kunnan työllistymispalveluihin kuten esimerkiksi Eteva kuntayhtymään. TE-toimiston työkykykoordinaattorit tietävät oman alueensa osatyökykyisten työllistämisen tuen verkoston ja voivat auttaa eteenpäin. Lisäksi voi olla myös yhteydessä työkeskuksiin tai oman alueen vammaisjärjestöihin, joilta monelta löytyy työllistymistä edistäviä palveluita, kuten esim. työhönvalmennusta.

Etevasta tarjotaan asiakkaalle ensin työharjoittelupaikkaa, jonka jälkeen katsotaan yrittäjän ja työvalmentajan kanssa, pystyykö osatyökykyinen asiakas työskentelemään. Jos pystyy, yrityksen ja asiakkaan välillä tehdään yleensä osatyöaikainen sopimus muutaman tunnin viikkotyöajasta 20 tuntiin.

2. Mahdollisuus rahalliseen tukeen.

Työnantajalla on mahdollisuus hakea palkkatukea TE-hallinnolta.

3. Entä palkkaus?

Palkka on pääasiassa työehtosopimuksen mukaista, mutta yleensä minimipalkan tasolla. Palkkauksessa voidaan ottaa huomioon asiakkaan alentunut työkyky.

4. Työvalmentaja tukena.

Esimerkiksi kuntayhtymä Etevan tarjoaa myös mahdollisuutta työvalmentajaan. Työvalmentaja opettelee itse työtehtävän ja opettaa sen tämän jälkeen osatyökykyiselle. Valmentaja on mukana työtehtävissä niin kauan kunnes asiakas pystyy hoitamaan tehtävät itsenäisesti. tämän jälkeen valmentaja käy säännöllisesti yrityksessä katsomassa miten asiakas pärjää. Valmentajatuki on jatkuvaa, ellei yrityksen kanssa muuta sovita.

Kuva: Kivapiha Oy

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi