1.8.2018 klo 14:16
Uutinen

Helleputken seuraus: Leipomo joutui keskeyttämään tuotannon, nyt jännitetään ukkosia

Savonlinnalaisleipomo joutui jäähdyttämään helteistä leipomotilaa neljän päivän ajan.

Pitkäjaksoinen helleputki on näkynyt joillakin yrittäjillä lisääntyneenä työmääränä. Yrittäjät.fi on uutisoinut aiemmin, kuinka esimerkiksi ilmalämpöpumppujen asentajat ovat palaneet töihin kesken lomakauden.

Myös tuholaistorjujille on riittänyt työkeikkaa ampiaispesien poistamisessa.

Toisaalta osin jopa pakahduttavaksi käynyt helle on tuottanut lisähaasteita, esimerkiksi marjatiloilla.

Savonlinnalainen Luomutila Muhonen joutui keskeyttämään ruisleipätuotantonsa helteen takia.

– Juurikököt pääsi jääkaappiin viilentymään ja taikinapytyt nutulleen. Leipomossa viilennystauko 27.7.-30.7. Leipurit todennäköisesti viihtyy järvessä. Leipää kauppoihin taas 31.7., Luomutila Muhonen tiedotti Facebook-sivuillaan.

Helteet olivat kuumentaneet leipomotilaa enemmän kuin mitä jäähdytyslaitteet kykenivät sitä viilentämään.

– On niin monta viikkoa mennyt tämän helteen kanssa, ettei leipomo ole ehtinyt missään vaiheessa jäähtymään, kertoo yrittäjä Tiina Muhonen.

Tämä vaikuttaa taikinan laatuun.

Leipomoa jäähdyteltiin yhteensä neljän päivän ajan. Suunniteltuja leivontapäiviä jäi kuitenkin käyttämättä vain kaksi.

– Jokunen vuosi sitten oli vähän vastaava tilanne. Nyt jännitämme mahdollisia tulevia ukkosia. Ukkosen tuoma matalapaineinen ilma vaikuttaa taikinaan. Silloin taikina ei tahdo nousta, Muhonen sanoo.

Yksi vaihtoehto olisi ollut leipoa öisin.

– Ehkä lämpötila laskisi silloin alle 20 asteen, mutta leipomoalalla leipurin yöpalkka on tuplat tavalliseen verrattuna. En usko, että kukaan maksaisi leivästä tuplahintaa.

Luomutila Muhosen tuotantoseisokista uutisoi Maaseudun Tulevaisuus.

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi

Kuva: Luomutila Muhonen