2.8.2018 klo 09:27
Uutinen

”Salon pelastaja” konkurssiin, lupailee nyt uutta puhelinta – Entistäkin erikoisempi, hinta lähes 3000 euroa

Turing ei ehtinyt koskaan saada yhtäkään älypuhelinta markkinoille, mutta yrittää jälleen, nyt uudella nimellä.

Nokian Salon tuotantotiloihin aikoinaan muuttaneesta Turingista odotettiin pelastusta työttömyydestä kärsineelle alueelle, mutta toisin kävi. Yhtiö ei koskaan saanut markkinoille tietoturvaan keskittynyttä älypuhelintaan.

Konkurssiin haettu yhtiö tekee nyt uutta tulemista, uudella nimellä ja uudella tuotteella. Turing Space Industries esittelee verkkosivuillaan HubblePhonea, joka erottuu ulkoisesti kaikista markkinoilla olevista puhelimista.

Yhtiö lupailee uutuutta myyntiin vuonna 2020 lähes 3000 euron hintaan. Kyseessä on taipuva ja useammalla näytöllä varustettu 5G-älylaite, jossa on ammattilaistason kamera ja pelikonsoli. Laitteen luvataan lukevan komentoja käyttäjän huulilta.

Erikoiseksi laitteen tekee muun muassa se, että siinä on kaksi näyttökantta. Ylemmän alta paljastuu 4K-tarkkuuteen yltävä näyttöpaneeli. Puhelimen yläosa taittuu sivuttain ja mahdollistaa esimerkiksi videokuvaamisen.

Kameroita laitteeseen luvataan rutkasti. Sensoreita olisi jopa kuusi. Niistä suurin olisi peräti 60 megapikselin sensori 15-kertaisella optisella zoomilla varustettuna.

Laite ottaisi virran kahdesta akusta ja se olisi vesitiivis.

Markkinoilla on jo ehditty epäillä Turingin korkealentoisia suunnitelmia ja kyseenalaistettu laitteen teknisten tietojen paikkansapitävyys. Monet komponentit olisivat nimittäin jo vanhentuneita kahden vuoden kuluttua.

Kuva: Valmistaja

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi