6.8.2018 klo 10:50
Uutinen

Kesä yllätti juomavalmistajan: ”Varastot menivät aika tyhjiksi jo toukokuussa”

Helleputki sai juomavalmistaja Finn Springin rekrytoimaan lisää työntekijöitä.

Lähdevesipohjaisia juomia valmistavan Finn Spring Oy:n toimitusjohtaja Hannu Ali-Haapalan mukaan vesisesonki alkoi näkyä jo toukokuussa.

– Toukokuu oli loistava. Kesäkuu ei sinänsä kummempi edellisen vuoden vastaavaan verrattuna, mutta heinäkuu huomattavasti parempi. Kesä kokonaisuudessaan tulee olemaan aivan erinomainen, Ali-Haapala summaa.

– Koska toukokuu oli niin hyvä, huononsi se lähtötilannetta huomattavasti. Varastot menivät aika tyhjiksi jo silloin. Eivät silti hyllyt ole täysin tyhjinä olleet, joitakin puutteita on kaupoissa toki esiintynyt.

Ali-Haapalan mukaan ”tällaiseen kesään ei pysty varautumaan”.

– Jokainen tuottaja kärsii tällaisesta. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin tehdä pitkää sarjaa, mahdollisimman paljon tuotteita. Se on ainut järkevä konsti. Joskus tulee jotakin puutteita, sitten ne paikkautuvat seuraavina päivinä.

Turun Kupittaan Citymarket-kauppias Hannu Aaltonen kertoi heinäkuun lopussa Twitter-päivityksessään kesäjuomien menekistä.

– Kivennäisvedet myynti +146 prosenttia viime vuoden vastaavaan viikkoon. Olut vain +14 prosenttia. Mielenkiintoista, Aaltonen twiittasi.

”Syyskuuhun asti korkeammalla tasolla”

Finn Spring rekrytoi kesäkuukausina lisää väkeä.

– Olemme laskeneet, että syyskuuhun asti menemme tuotannossa korkeammalla tasolla, Ali-Haapala kertoo.

– Meillä on kausityöntekijöinä aika paljon koululaisia, jotka lähtevät kauemmaksi opiskelemaan. Vakihenkilöstö tietysti palailee tässä kuussa kesälomilta, hän toteaa.

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi

Kuva: Istockphoto