10.8.2018 klo 12:02
Uutinen

Oulun kauppahallin tuleva remontti ajaa yrittäjät ahdinkoon – Jo yksi ilmoittanut lopettavansa

Oulun kauppahalli sulkee ovensa vuodenvaihteessa remontin ajaksi. Hallin yrittäjille ei tarjota väistötilaa.

Epävarmuutta on myös siitä, voivatko nykyiset yrittäjät jatkaa remontoiduissa tiloissa niiden valmistuttua. Kaleva kertoi 8. elokuuta remontin takia liikkeensä sulkevasta Kalaliike Haanpäästä. YLE Uutiset kertoi remontin tuomista ongelmista yrittäjille eilen torstaina.

– Paikat kilpailutetaan uudelleen, eikä takaisin pääsystä ole varmuutta. Tulevasta vuokratasosta ei ole tietoa. Se on kerrottu, että vuokrataso nousee, mutta sitä ei tiedetä, minkä verran, Jussi Haanpää kertoi lehdelle.

Reilut kymmenen vuotta kauppahallissa toiminut kalaliike lopettaa kahden viikon päästä remontin tuomien epäselvyyksien takia.

Yrittäjät löysässä hirressä syksyyn 2019 asti

Kauppahallissa toimii 11 yrittäjää. Kaupunki kilpailuttaa kauppahallipaikat uudestaan remontin jälkeen. Remontin ilmoitettiin aiemmin alkavan jo lokakuussa, mutta aloitus viivästyy vuodenvaihteeseen.

Oulun talousjohtaja Jukka Weisell arvioi YLE Uutisille, että kilpailutus toteutetaan syksyllä 2019. Kauppahallin yrittäjät joutuvat odottamaan siihen saakka tietoa siitä, pääsevätkö he jatkamaan hallissa.

Liikekeskuksen vetäjä epäilee väistötilojen unohtuneen hankesuunnitelmasta

Oulun Liikekeskus ry:n toiminnanjohtaja ja Narikka Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Hagelberg kertoivat YLElle uskovansa, että väistötilat unohtuivat hankesuunnitelmasta eikä niihin näin ollen varattu rahaa. Oulun Liikekeskus on kartoittanut väistötiloja halliyrittäjille, mutta nyt näyttää, että yrittäjät joutuvat sijoittumaan erillisiin tiloihin remontin ajaksi.

Helsingin Hakaniemessä kaupunki rakennutti väistötilat yrittäjille Hakaniemen kauppahallin remontin ajaksi.

Kuva: Oulun kaupunki

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi