27.8.2018 klo 15:32
Uutinen

Kysely: Ympäristötekijät kiinnostavat asiakkaita entistä enemmän

Yrittäjä, oletko huolehtinut yrityksesi ympäristöasioista? Sillä on merkitystä myös asiakkaille.

Tuoreen kyselyn mukaan yritysten asiakkaat ovat entistä kiinnostuneempia yritysten ympäristötekijöistä.

Helsingin seudun kauppakamarin ja Ekokompassin teettämässä kyselyssä 40 prosenttia yrityksistä kertoi asiakkaiden ympäristöaiheisten kysymysten lisääntyneen. Samalla myös henkilöstö tiedustelee yhä useammin ympäristöön liittyvistä asioista.

– Kyselyjen lisääntymiseen vaikuttaa varmasti yritysvastuun ymmärtäminen entistä laajemmin. Nyt myös yhteistyökumppanit halutaan mukaan yhteisten tavoitteiden taakse. Kun yksi yritys käy läpi oleellisimmat ympäristövaikutuksensa, se tarkastelee siinä yhteydessä usein niin hankintojaan kuin alihankintojaankin, Ekokompassista vastaava ympäristöasiantuntija Irina Niinivaara kertoo.

– Myös valtio ja kunnat antavat yhä enemmän painoarvoa yhteistyökumppaneidensa vastuullisuudelle. Silloin ympäristöjärjestelmä voi olla edellytys tarjouskilpaan osallistumiselle, Niinivaara muistuttaa.

Osa yrityksistä on jo asettanut tavoitteet ja toimenpiteet ympäristötyölle. Selvityksen mukaan niistä 80 prosenttia kokee, että siitä on konkreettista hyötyä yritykselle.

– Tavoitteellisesti toimivat yritykset kertovat saavansa ympäristövastuustaan ennen kaikkea taloudellista etua ja toissijaisesti imagohyötyä. Jos yrityksellä ei vielä ole käytössä ympäristöjärjestelmää, moni näyttää ajattelevan, että pääasiallinen hyöty olisi imagollista, Niinivaara kertoo.

Vajaa puolet vastaajista myöntää, ettei tiedä, millainen ympäristölainsäädäntö yritystä koskee. Ympäristöjärjestelmää käyttävistä yrityksistä epävarmoja on alle 10 prosenttia.

– Ympäristöjärjestelmän käyttöönoton aikana käydään läpi konkreettisesti lainsäädäntöä ja velvoitteita. Yritykselle kyse on samalla riskienhallinnasta. Siksi esimerkiksi omistajien ja sijoittajien kannattaisi olla kiinnostuneita siitä, miten ympäristöasioita yrityksessä hallitaan, Niinivaara kannustaa.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Pixhill