3.9.2018 klo 21:35
Uutinen

Yrittäjät tiukkana tv-väittelyssä: ”Tässä ei nyt puhuta pärstäkertoimista”

Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Jyrki Mäkynen puolusti Ylen A-studiossa hallituksen aikomusta pienten yritysten irtisanomissuojan madaltamisesta.

Jyrki Mäkynen väitteli irtisanomissuojan madaltamisesityksestä maanantai-illan Ylen A-studiossa Teollisuusliiton varapuheenjohtajan Turja Lehtosen kanssa.

Hallitus aikoo helpottaa uusien työntekijöiden palkkaamista alle 20 työntekijän yrityksissä madaltamalla irtisanomisen suojaa. Esitys on nostanut ay-liikkeen takajaloilleen.

Yrittäjät on kiitellyt hanketta, jonka se katsoo helpottavan etenkin ensimmäisen työntekijän palkkaamista. Monelle yrittäjälle nimenomaan ensimmäinen työntekijä voi olla pelottava askel.

– SAK:n puheet vaikuttavat varsin kovilta, kun pyritään parantamaan työllisyyttä. Kovasti ihmettelen ja pidän puheita jopa hieman vastuuttomina, Mäkynen kommentoi.

Mäkynen perusteli Yrittäjien kantaa muun muassa suomalaisten pienyritysten kilpailukyvyn parantamisella.

– Tämä on mahdollisuus kehittää yritysten tuottavuutta, lisätä työllisyyttä ja vähentää työttömyyttä.

Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja lisäsi, että hallituksen aikeet ovat tie, jolla pienyritykset voivat tehdä parempaa tulosta isänmaan eteen.

– Se on koko hyvinvointimme perusta, Mäkynen muistutti.

Opettajien intressi askarruttaa

Lehtosen mukaan SAK:ssa ei olla vihaisia, mutta hallituksen aikeiden ei katsota helpottavan työttömyyden vähentämistavoitetta.

– Siinä olemme samaa mieltä, että molemmat osapuolet haluavat parantaa työllisyyttä, Turja Lehtonen katsoi.

Mäkynen muistutti tv-keskustelussa, että pienillä työpaikoilla on tutkitusti paras ilmapiiri.

– Ei tässä puhuta pärstäkertoimista, jollaista sanomaa vastapuoli viljelee. Kyse on siitä, että varoituksen jälkeen, työvelvoitteen laiminlyönnin jälkeen, työsopimus voidaan irtisanoa. Pienille yrityksille henkilöperusteinen irtisaominen on Suomessa kohtuullisen raskasta verrattuna kilpailijamaihin. Se on johtanut kohtuuttoman pitkään, jopa vuosia kestäviin oikeuskäsittelyihin.

Yrittäjien mukaan pahin skenaario on se, että yrittäjä ei uskalla palkata työntekijää lainkaan.

Mäkynen ihmetteli A-studiossa myös opettajien intoa lähteä mukaan mielenilmaukseen asiassa, joka ei käytännössä kosketa heitä lainkaan.

– Eduskuntavaalit ovat ensi keväänä. Kovasti teemat alkavat olla samantyyppisiä kuin politiikassa, Mäkynen arvioi.

Kuva: Kuvakaappaus (Yle Areena)

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi