5.9.2018 klo 20:01
Uutinen

Yrittäjän päivä nosti esiin inhimillistä elämää ja mummo-Tinderin

Valtakunnallinen Yrittäjän päivä juhlinnan pääjuhla nosti esiin inhimillisiä puolia yrittäjyydestä. Esillä olivat niin mummojen apu lapsiperheessä kuin vastuun siirto sukupolvelta toiselle.

Pääministeri Juha Sipiläkin muisteli puheessaan yrittäjän perhe-elämää ja sai Lasipalatsin Bio Rexin juhlayleisön nauruun. Sipilä oli ollut hoitamassa sairasta lasta kotona ja odotti tärkeää työpuhelua. Toisen lapsen kanssa piti lähteä asioille vessaan, ja 4-vuotias poika ehti vastata lankapuhelimeen.

– Ei isä nyt ehdi puhelimeen, kun se on kakalla, poika vastasi ja löi luurin kiinni, Sipilä hersytti.

Yrittäjyyden ja pienten lasten vanhemmuudesta keskustelivat paneelissa kauppiaat Eleonoora Karlsson-Seppänen ja Mikko Seppänen K-Market Puulantorista Kangasniemeltä, toimitusjohtaja Petri Hollmén Lyyti Oy:stä Turusta ja toimitusjohtaja Noora Fagerström Smoothie Heavenista Helsingistä.

Yhteistä yrittäjille näytti olevan kekseliäisyys ja joustavuus järjestää lapsenhoitoasiat.

– Vauva oli muutaman kuukauden ikäinen, kun lähdimme uuden smoothiebaarimme avajaisiin. Mies piti vauvaa rintarepussa ja palveli tiskin takana, kertoi Noora Fagerström.

Myös Seppäsen pariskunnan lapset ovat paljon olleet töissä eli kaupassa mukana.

– Milloin työntekijät ovat hoitaneet sairasta lasta takahuoneessa, milloin on tehty pahvilaatikoista elokuvateatteria leikkeihin, Mikko Seppänen kuvaili.

Myös isovanhempien ja muiden läheisten tuki on yrittäjille tarpeen. Paneelikeskustelijat kehittelivätkin jo varamummojärjestelmää, mummo-Tinderiä avuksi.

– Jokaisella pitäisi vähintään olla kolme mummoa apuna, he ehdottivat.

Vinkeiksi arkeen paneelikeskustelijat tarjosivat myös hyvää kalenterointia, asioiden tärkeysjärjestykseen laittamista ja au pairien apua.

Vastuuta vähitellen

Sukupolvenvaihdoksesta keskustelivat paneelissa Suomen Kovabetonin toimitusjohtaja Marjet Mäkinen ja hallituksen puheenjohtaja Heimo Mäkinen Turusta sekä Ravintolakolmio-konsernin kentänjohtaja Joonas Keskinen ja hallituksen puheenjohtaja Heimo Keskinen Helsingistä.

Marjet Mäkinen oli ollut mukana perheyrityksessä jo nuoresta, mutta ratkaiseva siirto yrityksen puikkoihin tapahtui hänen tehtyään diplomityönsä rakennusalalle.

– Työ konsulttina vahvisti yrittäjäosaamistani. Vastuuta on siirretty vähitellen, sillä isällä oli paljon pitkäikäisiä asiakkuuksia, Marjet Mäkinen kertoi.

Myös Joonas Keskinen kertoi olleensa perheen ravintoloissa mukana pienestä pitäen.

– Alle 10vuotiaana tiskasin ja tyhjensin tuhkakuppeja. Olen tottunut olemaan ravintolakierroksilla aamuneljään.

Ravintolakolmiolla on Helsingissä 15 ravintolaa, joiden vetovastuu siirtyi vähitellen Joonas Keskiselle.

– Kun on tehnyt 40 vuotta töitä vuorotta, ei siitä luopuminen tapahdu hetkessä. Olen pyrkinyt opettamaan kaiken, millä tulosta tehdään. Kun näkee, että lapset tekevät oikeita ratkaisuja, on aika luovuttaa, isä Heimo Keskinen korosti.

Yrittäjän päivä humun pääjuhlan kolmannessa paneelikeskustelussa olivat maatalousyrittäjät Marjo Ala-Kopsala ja Atso Ala-Kopsala Toholammelta sekä diplomikauppias Sanna Tiitinen ja kauppias Timo Tiitinen Tampereelta.

Yläjärveläinen toimitusjohtaja Risto Käkelä kertoi yrittäjän ja Avant-Tecno-yrityksen tarinan. Loppupuheenvuoron piti yrittäjäneuvos Riitta Antinmäki Yrittäjän päivä säätiöstä. Juhlapäivän järjestelyistä vastasi K-kauppiasliitto ry.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski(at)yrittajat.fi