11.9.2018 klo 15:44
Uutinen

Pk-yritysten työllistämisvauhti hidastuu kasvusta huolimatta

Valtaosa pk-yrityksistä uskoo henkilöstön määrän pysyvän ennallaan, selviää tiistaina julkaistusta Pk-yritysbarometrista. Työllistämisen vauhti on hidastumassa talouskasvusta huolimatta.

– Työllisyys on kehittynyt hyvin suotuisasti parin vuoden aikana. Odotukset ovat nyt kuitenkin tasaantumassa ja työllisyyden kasvu hidastuu, arvioi Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen.

Selkeä talouden paraneminen ei näy selkeästi pk-yritysten henkilöstöodotuksissa.

– Talouskasvun olisi voinut olettaa näkyvän entistä positiivisemmin myös odotuksissa henkilökunnan määrästä. Odotusten saldoluku 14 on kuitenkin selvästi alle normaalia pitkän aikavälin tason, kommentoi Kuismanen.

Teollisuudessa työllisyysnäkymät ovat hieman paremmat kuin muilla toimialoilla, vaikka teollisuudenkin odotukset työllisyydestä laskivat. Suurin pudotus tapahtui palveluissa.

– Uskosta kasvun jatkumiseen kertoo kuitenkin se, että kaikilla toimialoilla odotetaan, että työvoiman määrää voi edelleen lisätä. Viidennes yrityksistä uskoo voivansa palkata lisää henkilöstöä.

Kaupassa näkymät ovat hieman heikommat kuin muilla toimialoilla, mutta kuitenkin positiiviset. Kaikissa kokoluokissa odotetaan, että henkilökuntaa voi palkata lisää, mutta suuremmissa yrityksissä odotukset ovat selvästi positiivisemmat kuin pienissä.

Suomen Yrittäjät, Finnvera sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät kaksi kertaa vuodessa Pk-yritysbarometrin, joka kuvaa pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä. Syksyn 2018 Pk-yritysbarometri perustuu 4 600 pk-yrityksen vastauksiin. Se kuvaa siten kattavasti suomalaisten pk-yritysten käsityksiä taloudellisen toimintaympäristön muutoksista sekä yritysten liiketoimintaan ja kehitysnäkymiin vaikuttavista tekijöistä.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi

Kuva: Pk-yritysbarometri syksy 2018