12.9.2018 klo 21:55
Uutinen

Applelta uusi iPhone, jonka nimi herätti ihmetystä – Ominaisuuslistalla vähän uutisia, akun kesto yllätti

Apple on juuri päättänyt uusimman iPhone -malliston lanseeraustilaisuuden. Uutuusmallin hinnat nousevat kalleimmillaan lähes 1700 euroon.

Applen toimitusjohtaja Tim Cook nousi perinteiseen tapaan parrasvaloihin Applen uutuuttaan hohtavassa pääkonttorissa Kalifornian Cupertinossa, kun Apple käynnisti vuosittaisen iPhone-puhelinten lanseeraustilaisuuden.

Ensimmäisenä julkistusvuoron sai iPhone XS, jonka nimi on herättänyt kummastusta. XS:n on katsottu viittaavaan johonkin erityisen pieneen, vaikka kyse on 5,8-tuumaisella näytöllä varustetusta älypuhelimesta. Todellisuudessa Apple viittaa nimellä roomalaiseen numeroon 10. Historiassa Applella on ollut tapana esitellä joka toinen vuosi merkittävämpi uudistus ja välivuosina maltillisempi päivitysversio. Näin myös tänä vuonna.

XS:n myötä Apple luopuu kokonaan kotipainikkeesta puhelimissaan ja luottaa pelkkään kasvontunnistusteknologiaan. Ratkaisu pienentää älypuhelimen kokoa, koska lähes koko etupaneelin pinta-ala on näyttöä.

Isommasta näytöstä kiinnostuneita kosiskellaan iPhone XS Maxilla, jossa näytön koko on 6,5 tuumaa. Puhelimessa on panostettu muun muassa parempaan stereoäänentoistoon.

Kameroihin pieniä parannuksia

Apple on kehittänyt edelleen viime vuonna esiteltyä kasvontunnistusteknologiaansa. Uusissa malleissa kasvontunnistuksen pitäisi toimia vuoden takaista iPhone X -mallia nopeammin.

Kuten ennenkin, Applen uusimmat mallit saavat sisuksiinsa uudet ja aikaisempaa nopeammat prosessorit. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että puhelimilla voidaan suunnitella esimerkiksi aikaisempaa näyttävämpiä pelejä.

XS:n myötä tarjolle tulee 512 gigatavun muistivariantti. Muistikilpailussa Apple on tosin jäljessä esimerkiksi Samsungiin verrattuna, jonka Galaxy Note -mallissa kokonaismuistimäärän voi kasvattaa yhteen teratavuun.

IPhone-puhelinten kamerat ovat aina herättäneet kehuja. Uudessa XS:ssä on 12 megapikselin laajakulma- ja telelinssikamerat. Apple kehui tilaisuudessa etenkin uuden kuvaprosessorin työskentelyä silloin, kun kuvattava kohde on liikkeessä. Kuvien pitäisi olla aikaisempaa terävämpiä nimenomaan näissä tilanteissa. Myös syväterävyyttä on parannettu.

30 minuuttia lisää akkutehoa

Käyttäjän kannalta tärkeä tieto on akun kesto parantuminen. Apple lupaa XS-mallille 30 minuuttia pidemmän käyttöajan yhdellä latauksella.

Yksi merkittävimmistä uudistuksista on se, että Xs:ssä on paikka kahdelle sim-kortille. Tämä tekee laitteesta entistä kiinnostavamman niille, jotka ovat tottuneet käyttämään kahta eri numeroa. Kaksois-sim toteutetaan kahdella fyysisellä sim-kortilla Kiinassa, muualla Apple käyttää eSim-teknologiaa, jonka tarjoaminen on kiinni kunkin markkina-alueen operaattoreista.

Kolmas uutuus vaatimattomampaan makuun

Apple päätti tilaisuutensa esittelemällä kolmannen uutuusmallin, joka sekin oli tiedossa hyvissä ajoin ennen lanseeraustapahtuman alkamista.

IPhone XR on malliston edullisin versio, joka tulee saataville Applelle epätyypilliseen tapaan muun muassa sinisenä ja keltaisena. Kyseessä on eräänlainen kompromissilaite niille, jotka eivät halua maksaa kalleimmista huippumalleista. Hintaero on kuitenkin suhteellisen pieni.

XR:ssä on 6,1-tuumainen näyttö. Halvempi hinta näkyy esimerkiksi näytön tarkkuudessa. Prosessoritehossa Apple ei ole sen sijaan tinkinyt verrattuna kalliimpiin malleihin.

XR-mallin kamerana käytetään samaa laajakulmakameraa kuin XS-mallissa. Telelinssiä ei sen sijaan ole tarjolla.

XR:n akkutehon luvataan olevan selvästi parempi kuin iPhone 8:ssa. Applen mukaan virtaa riittää 90 minuuttia kauemmin yhdellä latauksella.

Koska myyntiin? Entä hinta?

IPhone XS ja iPhone XS Max tulevat saataville Suomessa 21. syyskuuta ja ennakkotilaukset käynnistyvät perjantaina 14. syyskuuta. IPhone Xr on sen sijaan tulossa saataville myöhemmin. Laitteen ennakkotilaukset käynnistyvät 19. lokakuuta ja toimitukset 26. lokakuuta.

IPhone XS:n hinnat alkavat 1179 eurosta (64 gigatavun malli) ja päättyvät 512 gigatavun version 1579 euroon. Isomman Max-version hinnat vaihtelevat 1279 euron ja 1670 euron välillä.

Iphone XR:n hinnat alkavat 879 eurosta (64 gigatavun versio) ja päättyvät 1049 euroon (256 gigatavun versio).

Kuva: Kuvakaappaus

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi