26.9.2018 klo 10:02
Uutinen

Valokuvaaja sai kollegan apuun perhevapaalla – ”Jokaisen tulisi saada rakentaa kokonaisuus itselleen toimivaksi”

Ammattivalokuvaaja, yrittäjä Niina Stolt sanoo olleensa onnekkaassa asemassa saadessaan nykyisin 8- ja 6-vuotiaat lapsensa. Kollega hoiti sujuvasti Studio Onnin kuvaukset vanhempainvapaan aikana, ja mies piti pitkän vapaan opintojensa ohessa.

– Tiedän olevani hyvin onnekas, kun pystyin delegoimaan työt tutulle, luotettavalle valokuvaajalle. Ensimmäisen lapsen aikana pidin neljä kuukautta vanhempainvapaata. Toisen lapsen kanssa maltoin jo pitää koko jakson, ja lapsi meni päiväkotiin vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä, Niina Stolt kertoo.

Ensimmäisen lapsen vauva-aikana Stoltin mies otti pitkän vanhempainvapaan opintojen ohessa. Järjestely mahdollisti Stoltille ajan jakamisen työn ja lapsen välillä joustavasti. Hän liputtaakin joustavien perhevapaiden puolesta.

– Sekä yrittäjien että muidenkin äitien kannalta olisi hyvä, että voisi tehdä vanhempainvapaalla helpommin töitä ja pysyä työelämässä mukana. Itselle ainakin oli tärkeätä välillä päästä pois vauvakuplasta.

Hänen mielestään vanhempien tulisi pystyä jakamaan perhevapaat joustavasti siten kuin heille sopii.

– Jokaisen perheen tulisi saada rakentaa kokonaisuus itselleen toimivaksi, Stolt korostaa.

Osa yrittäjistä keskeyttää toiminnan perhevapaan ajaksi.

– Yksinyrittäjistä osa joutuu laittamaan firman tauolle, mikä on raskasta. Sen jälkeen on taas aloitettava alusta asiakaskunnan haaliminen, Stolt sanoo.

Perhevapaan sijainen löytyi yllättävän helposti, sillä Studio Onnissa aiemmin työharjoittelussa ollut Mirkku Merimaa oli perustanut oman yrityksen.

– Hän tunsi yritykseni toiminnan ja uskalsin antaa hänelle vastuuta. Yhteistyö on sittemmin jatkunut ja olemme perustaneet yhteisenkin yrityksen. Ihana Elämys tarjoaa valokuvan keinoin elämyksiä naisille, pariskunnille ja yrityksille. (JUTTU JATKUU KUVAN ALLA)

Kunnon perhevapaat myös yrittäjille

Suomen Yrittäjien selvityksen mukaan vain osa yrittäjistä pystyy pitämään perhevapaat täysmääräisinä. Vain joka viidennen yrityksen toiminta oli pitkään kokonaan keskeytyneenä.

– Jäykkää perhe-etuusjärjestelmää tulisi joustavoittaa, että myös yrittäjät pystyisivät helpommin yhdistämään työn ja lapsensa hoitamisen vanhempainpäivärahalla, työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén Suomen Yrittäjistä korostaa.

Suomen Yrittäjät esittää mahdollisuutta yrittäjille jakaa perhevapaiden etuudet osiin, jotta niitä voisi käyttää nykyistä pidempänä ajanjaksona. Yrittäjien ehdotusten mukaan myös lastenhoidon tukia tulisi muuttaa joustavimmiksi.

Suomen Yrittäjien muutosehdotukset perhevapaaetuuksiin:

1. Äitiysrahajärjestelmää tulee muuttaa siten, että yrittäjänä toimivalla on oikeus aloittaa päivärahakautensa nykyistä myöhemmin. Äidin ja lapsen suojelun vuoksi äitiysvapaa ja päivärahakausi alkaisi aina viimeistään kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa.

2. Äidin päivärahakausi pitäisi aloittaa niin sanotulla raskausrahalla, joka jatkuisi neljä viikkoa lasketun ajan jälkeen, jotta vähintään kahden viikon suoja-aika molemmin puolin lapsen syntymää varmistettaisiin.

3. Raskausrahajakson jälkeiset äitiysrahapäivät olisivat yrittäjälle käytettävissä enintään kahdessa jaksossa siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Nykymallissa äitiysrahapäivät tulee pitää niiden keston pituisella jaksolla välittömästi päivärahakauden aloittamisesta lukien.

4. Myös vanhempainrahajaksojen tulisi olla käytettävissä aina siihen saakka, kun lapsi täyttää kaksi vuotta. Nykyisin ne on pidettävä niiden keston pituisella jaksolla välittömästi äitiysrahakauden päättymisen perään ja lapsi on vanhempainrahajakson päättyessä noin yhdeksän kuukauden ikäinen.

5. Päivärahajärjestelmän joustavoittamisen vuoksi lastenhoidon tukijärjestelmän tulee olla käytettävissä jo raskausrahajakson päättymisen jälkeen.

6. Lastenhoidon tukijärjestelmää tulisi yksinkertaistaa yhdistämällä yksityisen hoidon tuki ja kotihoidon tuki yhdeksi lastenhoidon tueksi, joka maksettaisiin suoraan lasta hoitavalle taholle.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi

Kuva: Studio Onni