26.9.2018 klo 16:13
Uutinen

Bestseller-kirjailija nostaa esiin hiljaisten johtajien voiman

Nordic Business Forumin lavan valloitti ensimmäisenä päivänä bestseller-kirjailija Susan Cain. Hän puolustaa introverttien asemaa johtajina ja yleensä työelämässä.

Yhdysvaltalainen Susan Cain on kuuluisa kahdesta menestyskirjastaan, joissa tuodaan esiin introverttien asema länsimaisessa kulttuurissa. Kirjat on käännetty yli 40 kielelle.

Cain heräsi äänekkääseen kulttuuriin jo lapsena, ja mielenkiinto asiaan kasvoi aikuisiässä.

– Ihmettelin jo 9-vuotiaana kesäleirillä harjoitellessamme lorua, miksi kaiken pitää olla niin äänekästä. Perheemme oli hiljainen ja ollessamme yhdessä luimme lähinnä kirjoja.

Cainin mukaan länsimaissa arvostetaan esiintymishalua ja ulospäin suuntautuneisuutta ja introverttien hiljaiset vahvuudet jäävät liian helposti huomiotta.

Tutkimusten mukaan isoissa kokouksissa saattaa olla, että kolme ihmistä tuottaa 70 prosenttia puheesta. Cain kannustaakin introvertteja tuomaan esiin asiansa heti kokouksen alussa.

– Kun on heti äänessä, saa huomiota ja positiivista vastakaikua. Älä hillitse itseäsi, Cain neuvoi.

Työelämässä introverttien etuna on, että he osaavat keskittyä muutamaan vahvaan osa-alueeseen. Tämä tukee myös johtajuutta.

– Tutkimusten mukaan introvertit ovat vähemmän kunnianhimoisia kuin ekstrovertit. Kannattaakin etsiä roolimalli, johon pyrkii itsekin ja josta ottaa oppia.

Cainille itselleen roolimallina toimi hänen isoisänsä. Newyorkilainen rabbi oli ujo ja hiljainen, mutta hänen perjantaiset seremoniat olivat suosittuja ja ihmisiä koskettavia.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi

Kuva: Tiina Rantakoski