1.10.2018 klo 10:14
Uutinen

OnePlus pitää tiukasti ykköspaikkaa operaattorien myyntilistoilla – uusi iPhone nousi jo mukaan kisaan

OnePlus 6 on kärjessä sekä Elisan että Telian myydyimpien puhelinten listoilla.

Toukokuusta asti kuluttajien kärkipaikkaa pitänyt OnePlus 6 on pysynyt Elisan verkostossa kuluttajien myydyimpänä puhelimena. Sekä kuluttaja- että yritysasiakkaiden listoille nousi Applen syyskuussa lanseeraama XS-malli.

– Top-listalla on puhelimia kaikista hintaluokista, ja yli kolmannes listan laitteista edustaa noin 200 euron hintaluokkaa. Toisaalta Applen uuden mallin nousu kuluttajien myydyimpien listalle kertoo siitä, että puhelimesta ollaan valmiita maksamaan myös enemmän, Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Jan Virkki kertoo.

Telian listalla uudet iPhonen XS-mallit nousivat pikavauhdilla koko syyskuun myyntitilastossa kolmannelle sijalle. Myös Telian listalla OnePlus 6 oli jo viidettä kuukautta peräjälkeen kännyköiden myyntilistan ykkösenä.

– Eri laitevalmistajien lippulaivamallit koristivat syyskuun myyntitilaston kärkeä. Lisäksi Applen ja Samsungin älykellot kiinnostivat aiempaa enemmän asiakkaita, Telian laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Jussi Vuorinen kertoo.

Telian yrityslistalla Samsungin puhelinmallit vetivät syyskuussa yritysasiakkaita. Samsung kiri myydyimpien listalla kolmoisvoittoon. Uudet iPhonet eivät vielä mahtuneet listalle.

Elisan myydyimmät puhelimet syyskuussa 2018

Henkilöasiakkaat

1. OnePlus 6
2. Huawei Mate 10 Lite
3. Samsung Galaxy J5
4. Apple iPhone SE
5. Honor 10
6. Nokia 5
7. Samsung Galaxy S8
8. Apple iPhone 8
9. Nokia 3310
10. Huawei Nova 3
11. Huawei P Smart
12. Apple iPhone XS
13. Samsung Galaxy A8
14. Huawei P20 Lite
15. Honor 7S

Yritysasiakkaat

1. Samsung Galaxy J5
2. OnePlus 6
3. Apple iPhone 8
4. Apple iPhone XS
5. Samsung Galaxy S8
6. Apple iPhone 7
7. Samsung Galaxy A6
8. Samsung Galaxy Xcover 4
9. Samsung Galaxy A8
10. Apple iPhone XS Max
11. Apple iPhone 8 Plus
12. Apple iPhone X
13. Nokia 3310
14. Nokia 5
15. Samsung Galaxy S9

Telian myydyimmät puhelimet syyskuussa 2018

Henkilöasiakkaat

1. OnePlus 6
2. Apple iPhone 8 / 8 plus
3. Apple iPhone Xs ja Xs Max
4. Samsung Galaxy A5 2017
5. Samsung Galaxy S9 / S9+
6. Samsung Galaxy A8
7. Huawei P20 Lite
8. Samsung Galaxy J5 2017
9. Samsung Galaxy S8 / S8+
10 (9) Huawei P Smart

Yritysasiakkaat

1. Samsung Galaxy A6 (2018)
2. Samsung Galaxy J5 (2017)
3. Samsung Galaxy Xcover 4
4. Nokia 6 (2018)
5. Samsung Galaxy A8 (2018)
6. Apple iPhone 8 64GB
7. Huawei P Smart
8. Samsung Galaxy S8
9. Apple iPhone 7 32GB
10. Apple iPhone SE 32GB

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi