12.10.2018 klo 14:26
Uutinen

Työrauha-aloite kerännyt liki 10 500 allekirjoitusta – pari viikkoa aikaa saada 50 000 nimeä kasaan

Topi Paanasen kansalaisaloite poliittisten lakkojen rajaamiseksi on kerännyt maanantaipäivään mennessä lähes 10 5000 allekirjoitusta. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kehottaa ilmaisemaan mielipiteensä allekirjoittamalla.

– Tämä on tärkeä ja ajankohtainen aloite. Viime päivät osoittavat, että se on erityisen tärkeä yrittäjien ja yritysten kannalta. Siksi kannustan allekirjoittamaan ja kertomaan siitä myös muille.

Peikko Groupin toimitusjohtaja Topi Paananen teki huhtikuussa Työrauha 2018 -kansalaisaloitteen. Sen tarkoituksena on rajata poliittisia lakkoja.

Tavoitteena on saada aloitteelle 50 000 nimeä, jolloin se voidaan toimittaa eduskunnan käsiteltäväksi. Aikaa allekirjoittaa on 25. lokakuuta saakka.

– Allekirjoituksia on tullut hyvin viime päivinä. Toivottavasti aika riittää siihen, että vaadittava raja ylittyy. Matkaa on vielä paljon, Pentikäinen sanoo.

Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Mari Laaksonen pitää tärkeänä, että kaikki yrittäjät allekirjoittaisivat työrauha-aloitteen. Hänen mukaansa lakoista aiheutuvat kustannukset tulisi kohdistaa poliittisiin toimijoihin eikä syyttömiin osapuoliin, yrittäjiin.

– Tarvitsemme Suomeen kirjaimellisesti työrauhan. Yrittäjillä on oikeus vaatia rajaamaan poliittiset lakot pienempiin mittakaavoihin niin etteivät ne häiritse työntekoa. Tämän hetken asetelma on täysin epäoikeudenmukainen, Laaksonen huomauttaa.

Lue lisää poliittisista työtaisteluista >>

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi