12.10.2018 klo 17:35
Uutinen

Susanna Kallama Uusyrityskeskusten toimitusjohtajaksi

Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama on nimitetty Suomen Uusyrityskeskukset (SUK) ry:n toimitusjohtajaksi. ”Parasta tässä työssä on yrittäjien kohtaaminen. Hienoa tehdä töitä heidän puolestaan”, sanoo Kallama nykyisestä ja tulevasta työstään.

– Haluan onnitella lämpimästi Susannaa ja kiittää kaikesta siitä työstä, jota hän on viiden vuoden ajan tehnyt suomalaisen yrittäjän hyväksi, sanoo Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

– Susannan kädenjälki näkyy vahvasti mm. Kunnallisjohdon seminaarin kehittymisenä keskeiseksi kunta-alan tapahtumaksi sekä sote- ja maakuntauudistuksen sisällöissä, Pentikäinen toteaa.

Susanna Kallaman vetovastuun aikana Kunnallisjohdon seminaarin osallistujamäärä on tuplaantunut. Keväällä 2018 Tampereella osallistujia oli yli 1200.

– Soteuudistuksesta toivon, että se menisi maaliin. Parhaiten se rakentuu niin, että pienetkin yritykset ovat mukana tuottamassa palveluja. Maakunnissa on nyt hyvä draivi, Susanna Kallama kertoo.

Vahva yrittäjätausta

Ennen Suomen Yrittäjiin tuloa Susanna Kallama oli itse yrittäjänä, ensin yksinyrittäjänä ja vuodesta 2008 viestintäalan yritys Kumppania Oy:n toimitusjohtajana. Hän perusti yrityksen neljän muun yksinyrittäjän kanssa.

– Yrittäjyys on erittäin tärkeä arvo minulle, Kallama sanoo.

Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

– Odotan innolla uusia tehtäviä yrittäjyyden puolesta. Uskon, että yrittäjyyden alkuvaiheen neuvonnan vahvistaminen on sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin elinkelpoisina ja kasvavina yrityksinä. Suomen Uusyrityskeskusten verkostolla voi olla merkittävä rooli yrityspalvelujen uudistamisessa laajemminkin, Kallama sanoo.

Kallama aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä 1.1.2019, jolloin nykyinen toimitusjohtaja Jari Jokilampi jää eläkkeelle.

– Uusyrityskeskus on yrittäjille keskeinen yhteistyökumppani yrittäjyyden alkutaipaleella. Olen varma, että Susanna Kallaman valinnan myötä yhteistyömme saa uutta syvyyttä, toteaa Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

– Yrittäjämäinen työnteko lisääntyy jatkossa. On tärkeää, että uudet yrittäjät saavat vahvat lähtökohdat. Tilastotkin osoittavat, että ne yritykset jotka ovat käyneet SUK:n neuvonnan läpi pysyvät paremmin pystyssä, Susanna Kallama toteaa.

Suomen Uusyrityskeskukset ry on paikallisten uusyrityskeskusten yhteistoimintajärjestö. Yhdistyksen jäseninä on 29 alueellista uusyrityskeskusta sekä yrityksiä ja yhteisöjä. Uusyrityskeskukset tarjoavat maksutonta yritysneuvontaa alkaville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi