17.10.2018 klo 13:42
Uutinen

Irtisanoutuneen rahastusyritys oli kaataa firman – ”Olisin säästynyt unettomilta öiltä, jos olisin vain maksanut”

Yli vuoden kestänyt oikeudenkäyntiprosessi oli kaataa neljä henkeä työllistävän yrityksen. Työntekijä irtisanoutui itse, mutta väitti myöhemmin työnantajan irtisanoneen hänet.

– Työntekijän mielestä yrityksessä oli hirveätä työskennellä ja hän irtisanoutui itse. Puolen vuoden jälkeen hän olikin sitä mieltä, että hänet oli laittomasti irtisanottu, yrittäjä huokaa parin vuoden takaisia tapahtumia.

Yrittäjä haluaa tuoda vaikean tilanteen julkisesti esille, mutta haluaa pysyä nimettömänä.

Suorittavaa työtä tehnyt henkilö oli työskennellyt yrityksessä noin neljän vuoden ajan. Pikku hiljaa into työntekoon hiipui ja loppujen lopuksi hän lopetti sen kokonaan. Puoli vuotta myöhemmin hän kuitenkin riitautti asian väittäen työnantajan irtisanoneen hänet laittomasti.

– Olisi ollut paljon helpompaa maksaa pyydetty parin kuukauden palkka, mutta en voinut antaa periksi, koska tiesin olevani oikeassa. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut viisasta maksaa, olisi säästynyt unettomilta öiltä.

Hovioikeus antoi päätöksen vuoden kuluttua oikeusprosessin alkamisesta. Työntekijä tuomittiin ja tuomio maksoi hänelle yhteensä 50 000 euroa yrityksen oikeudenkäyntikuluja, joka sisälsi myös oikeusturvavakuutuksen korvauksen omavastuun.

Oikeudenkäyntiin meni rahat ja yöunet

Yrittäjä ymmärtää heitä, jotka uhan alla suostuvat maksamaan pyydetyn palkkasumman, vaikka eivät olekaan irtisanoneet virheellisesti.

– Oikeudenkäyntiin kuluu rutkasti työaikaa ja se aiheuttaa stressiä ja rahanmenoa. Lakimies maksaa 200 euroa tunnilta.

Yrityksellä oli oikeusturvavakuutus, mutta korvaus vakuutusyhtiöltä tuli vasta oikeuden päätöksen jälkeen.

– Kun tuhat euroakin on iso raha pienyrittäjälle, voi vain kuvitella mitä lakimieskulut tarkoittavat. Hyvin lähellä oltiin, ettei yritys kaatunut kokonaan. Vuoden ajan heräilin kymmenen kertaa yössä.

Yrittäjän mielestä kyseessä oli selvä rahastusyritys.

– Vastapuolen mukaan yleinen käsitys on, että työntekijä voittaa aina. Siitä lähtökohdasta hän lähti kiristykseen.

Sittemmin yrittäjä on tullut varovaisemmiksi uusien työntekijöiden palkkaamisessa.

– Henkilöperusteisen irtisanomisen tulisi olla helpompaa. On todella vaikeata osoittaa, että työntekijä ei tee työtään kunnolla, jos hän ei tee selkeää virhettä.

Yrittäjä huomauttaa, että elämäntilanteet vaihtelevat ja työinto voi lopahtaa vuosienkin jälkeen.

– Kaikki ei todellakaan tule selville koeajalla. Se pystytään kyllä tsemppaamaan ja lasketaan kuuden kuukauden aamukampaa.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi