Kolme tarinaa epäonnistumisesta – mihin veritulppa, nälkäinen vatsa ja ponnistuslauta isoihin virheisiin johtivatkaan

Yrittäjäpäivien perjantain ohjelmassa oli Vierailukeskus Joessa Fuck up night, jossa kuultiin kolme tarinaa epäonnistumisesta.

Heidi Tetri sai vuonna 2014 keuhkoveritulpan.

– Seuraavana aamuna päätin, että nyt loppuu jossittelu ja perustan yrityksen. Hain ja sain satatonnia lainaa Finnverasta ruuan verkkokauppaa varten. Olin sitä mieltä, että en voi kuin menestyä.

Ruuan verkkokauppa näki päivänvalon alkuvuodesta 2015. Kaikki tuntui aluksi menevän hyvin.

– Asiakkaat olivat tyytyväisiä, sillä 85 prosenttia heistä uusi tilauksen. Keskiostos oli lähellä satasta, kun se normaalisti on 25 euroa.

Verkkokauppa lupasi toimituksen tunnin sisällä.

– Se ei toiminut kovin hyvin.

Suurin murhe tuli kuitenkin kylmälaitteista, jotka hajosivat yksi toisensa jälkeen.

– Pakastin hajosi ja oli investoitava pakastinhuoneeseen, joka maksoi kymppitonnin. Oli kesäkuu ja päätin vielä satsata. Yhdeksän kuukauden pyörittämisen jälkeen totesin, että nyt riittää.

Yrityksen alasajon jälkeen Tetri yritti myydä konseptia Stockmannille ja Suomen Lähikaupalle. Jälkimmäisen kanssa neuvottelut olivat jo edenneet, kunnes Kesko osti sen.

– Opin sen, että vaikka halusin sairastamisen jälkeen nopeasti liikkeelle, olisin tarvinnut tiimin ympärilleni. Taidan olla nopea liikkeissäni, sillä nyt sunnuntaina en tiennyt, että maanantaina ostan asunnon.

Tetri ei halunnut ajaa yritystään konkurssiin, vaan maksaa edelleen 1500 euroa kuussa yrityslainaa pois.

”Miksi tehdä 40 tuntia töitä kun voi tehdä 80”

Mervi Lamminen kertoo nykyisin vetävänsä Auntie Solutions -yritystä, joka kilpailee Kasvu Open -finaalissa.

– Voisin kutsua itseäni sarjaepäonnistujaksi, Lamminen sanoo. Hän kuvailee, miten nuorena sai potkut siivousyrityksestä, koska ei tiennyt yhdestä vessasta, joka olisi pitänyt siivota.

Lamminen pääsi opiskelemaan kauppakorkeakouluun ja mielessä kävi yrittäjyys.

– Tykkäsin ajatuksesta olla yrittäjä, mutta rohkeus ei riittänyt esikoisen saannin ja asuntolainan jälkeen.

Hän työllistyi isoihin yrityksiin ja eteni nopeasti hyville paikoille.

– Uuvuin työelämässä. Motivoiva, mahtava työ ei pitänytkään hengissä, vaan päädyin irtisanoutumaan.

Ajatus omasta yrityksestä heräsi uudelleen.

– Miksi tehdä 40 tuntia töitä viikossa, jos voi tehdä 80 tuntia. Jälkikäteen ajateltuna kokemukseni korporaatioista oli ponnistusalusta isompiin virheisiin. Suunnittelin makeita juttuja, mutta en tajunnut, että olen erilaisessa bisneksessä.

Lammisen yritys oli kuntosali, jonka hän perusti silloisen puolisonsa kanssa.

– Ennen kuin sali oli auki, hän asui eri osoitteessa. Silti jatkoimme yhdessä yritystä.

Sali ei kannattanut muun muassa sen takia, että lähelle perustettiin halpasali. Lamminen halusi viedä yrityksen konkurssiin ja jatkaa puhtaalta pöydältä.

– Maksan tuhat euroa kuussa aika monta vuotta. Elämäni kallein kuntosalijäsenyys, joka ei sisällä kuntoiluoikeutta.

Lamminen kertoo, että pahimpina päivinä hän ei jaksanut muuta kuin pedata sänkynsä.

”Kunhan saa päivittäin ruokaa”

Hasan Alazawii kertoo kolmannen yrittäjätarinan, joka alkoi hänen kävellessään tyhjän liikehuoneiston ohi Turun Itäharjulla.

– Huomasin, että alueella ei ollut lounasravintolaa. Sillä hetkellä päätin, että perustan ravintolan.

Asiassa oli vain muutama mutka.

– Minulla ei ollut hygieniapassia, en tykkää kokata ja taskussa oli vain 400 euroa. Alan koulutustakaan ei ollut.

Alazawiin kirkkaana visiona oli, että saisi ravintolasta ruokaa.

– Voisi sanoa, että miehen vatsa valloitti. Päätin vuokrata tilan ja ajattelin, että eihän siitä tarvitse tuottoa saada, kunhan saan päivittäin ruokaa.

Lähtöä helpotti se, että tilat vuokrattiin vuodeksi 400 euron kuukausivuokralla. Sovittiin, että vuoden jälkeen vuokra olisi tuhat euroa kuussa.

– Aloin kalustaa ja keksin nimeksi Ravintola Mix. Jokainen kabinetti oli tietyntyyppinen, oli antiikki-, luonto- ja moderni-teemaiset kabinetit.

Ruokatarjontakin oli monipuolista, venäläistä borsch-keittoa, ranskalaista hernekeittoa ja irakilaista ruokaa.

– En osannut kokata, mutta minulla ei ollut varaa palkata ketään. Siispä veitsi käteen ja kokkaamaan. Yllättäen asiakkaat totesivat, että onpa tosi hyvää.

Vuoden päästä alkoivat pyöriä suuremmat vuokrat eikä toiminta enää kannattanut.

– Myin ravintolan ja sain omani pois. 650 euroa jäi käteen, jolla matkustin Irakiin.

Nykyisin Alazawii pyörittää miesten vaatemerkkiä ja pukuliikettä.

– Tavoitteena on tehdä naisista onnellisempia pukemalla miehet hieman tyylikkäämmin.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi