5.11.2018 klo 13:56
Uutinen

Väitös: Yrityssaneeraus ei pidä suurinta osaa hengissä

Suurin osa yrityssaneerauksessa olevista yrityksistä menee konkurssiin, selviää Eija-Leena Kärkisen laskentatoimen ja rahoituksen alaan kuuluvasta väitöskirjatutkimuksesta.

– Yrityssaneerauksen tarkoituksena on tervehdyttää yritys, mutta näyttää siltä, että yrityksiä ei nykyisillä keinoilla saada elinkelpoisiksi, toteaa Vaasan yliopistossa väittelevä Eija-Leena Kärkinen.

Osa yrityksistä ajautuu konkurssiin jo ennen kuin varsinainen tervehdyttämisohjelma on laadittu ja osa ohjelman toteuttamisen aikana.

Kärkisen väitöskirjatutkimuksen tulosten mukaan yhtä tyypillistä saneerauksen aikana konkurssiin menevää yritystä ei kuitenkaan löydy. Tutkimuksessa huomattiin, että konkurssiin menevien yritysten taloudelliset tilanteet saattavat poiketa toisistaan paljonkin jo ennen saneerausta ja toisaalta myös saneerauksen aikana ennen konkurssia.

– Aiemmin uskottiin, että vain tietynlainen yritys epäonnistuu saneerauksessa, mutta tutkimukseni tulosten mukaan epäonnistujat ovat hyvin erilaisia, sanoo Kärkinen.

Saneerausohjelmat jäävät pinnallisiksi

Yhtenä syynä yritysten epäonnistumisiin voivat olla yritysten tervehdyttämiseksi laaditut saneerausohjelmat, jotka eivät välttämättä pureudu yritysten todellisiin ongelmiin.

– Usein analysoidaan vain lukuja, mutta ei paneuduta todellisiin ongelmiin lukujen taustalla. Tämä aiheuttaa sen, että myöskään käytetyt tervehdyttämiskeinot eivät ole oikeita, korostaa Kärkinen.

Tämän vuoksi sekä yrityksillä itsellään että ohjelmia laativilla selvittäjillä tulisi olla tarpeeksi tietoa ja aikaa taloudellisten ongelmien taustalla vaikuttavien syiden selvittämiseen sekä tehokkaiden saneerausohjelmien laatimiseen.

Suurin osa pieniä yrityksiä

Kärkisen väitöskirjatutkimuksessa, kuten yrityssaneerauksissa muutoinkin, suurin osa saneerausyrityksistä on pieniä tai erittäin pieniä. Pienen yrityksen konkurssi on kova paikka niin yrityksen omistajalle itselleen kuin sen sidosryhmille. Saneeraus onnistuessaan on myös parempi vaihtoehto yrityksen velkojille, sillä saneerauksessa jako-osuus on suurempi kuin konkurssissa.

Eija-Leena Kärkinen on syntynyt vuonna 1983 Ylivieskassa. Hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2010 Vaasan yliopistosta.

Kärkinen on työskennellyt väitöskirjatyönsä aikana asiantuntija- ja esimiestehtävissä rahoitusalalla sekä tohtorikoulutettavana laskentatoimen ja rahoituksen yksikössä Vaasan yliopistossa. Hän työskentelee tällä hetkellä lehtorina Centria-ammattikorkeakoulussa.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Riikka Kalmi