23.11.2018 klo 15:20
Uutinen

Tiesitkö tästä hackathonista? Noussut jo alan tärkeimmäksi rekrytointitapahtumaksi

Tämän vuoden Junction-tapahtuman kaikkiaan 7000 hakijasta mukaan valittiin 1300.

Euroopan suurimmaksi kasvanut hackathon-tapahtuma Junction järjestetään tällä viikolla neljättä kertaa. Tapahtumapaikkana on Dipoli Espoossa.

Junctionista on kasvanut nopeasti yksi teknologia-alan tärkeimmistä rekrytointitapahtumista. Paikalla on osaajia muun muassa ohjelmoinnin ja digikehityksen aloilta. Kansallisuuksia tapahtumassa on yli 100. Suurinta osaa tapahtuman osallistujista kiinnostaa työpaikka Suomessa.

Tämän vuoden tapahtumaan oli yli 7 000 hakijaa, joista mukaan valittiin 1 300. Osallistujat muodostavat enintään viiden hengen joukkueita ja ratkovat yritysten ja organisaatioiden esittämiä ohjelmointialan haasteita. Yritykset tarjoavat tehtävissä tarvittavan datan ja teknologiat. Suomalaisista yrityksistä mukana on muun muassa Vaisala, Outotec, Ensto, Alepa ja KONE. Myös julkisen alan toimijoita on mukana Espoon ja Tampereen kaupungeista tulevaisuustalo Sitraan.

Pääpalkinto 20 000 euroa

Tänä vuonna osallistujille tarjottavia haasteita on tarjolla 11 teemasta, esimerkiksi tekoälyn, kaupunkisuunnittelun ja liikennepalveluiden aloilta sekä lohkoketjuista, teollisesta internetistä ja digitaalisesta liiketoiminnasta. Myös terveysteknologia ja peliteollisuus ovat yhä mukana. Paras projekti palkitaan 20 000 euron rahapalkinnolla.

– Yritykset ja organisaatiot eivät enää kehittele innovaatioitaan suljettujen ovien takana, vaan haluavat avata prosessin laajemmalle joukolle. Kehityskykyisimmät yritykset ymmärtävät, että parhaat ideat saattavat syntyä oman organisaation ulkopuolella. Oman datan ja työkalujen antaminen muiden käyttöön vaatii kuitenkin rohkeutta heittäytyä, Junction 2018-tapahtuman pääjärjestäjä Martta Jämsén sanoo.

Tehtävien suorittamiseen on Junctionissa aikaa 48 tuntia. Ovet avautuvat perjantaina 23. marraskuuta kello 16, ja työskentely päättyy sunnuntaiaamuna kello 10. Viikonlopun aikainen rekrytointialue aukeaa lauantaina kello 10. Voittajat selviävät sunnuntaina 25. marraskuuta iltapäivällä alkavassa palkintoseremoniassa, ja 20 000 euron pääpalkinnon saaja julkistetaan kello 17.30.

Junction 2018 -tapahtuman järjestämisestä vastaa vapaaehtoisten opiskelijoiden kansainvälinen yhteisö. Se on saanut alkunsa Aalto Entrepreneurship Societysta, joka tunnetaan myös Slushista ja Kiuas-kiihdyttämöohjelmasta.

Kuva: Iina Nenonen

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi