Etsi

Startup

Startup-tapahtuma Slush alkaa! – Näin saat lipun hinnalle vastinetta

Slush kerää kahden seuraavan päivän aikana Helsinkiin 20 000 osallistujaa ja 200 puhujaa yli 130 maasta. Kasvuyritystapahtuma on paisunut niin isoksi, että sen hahmottaminen voi olla jo hankalaa. Startup-sijoittaja ja tapahtuman konkari Inka Mero antaa vinkkejä, miten tapahtumasta saa parhaat palat irti.

Startup-tapahtuma Slush valtaa Messukeskuksen Helsingissä tiistaiksi ja keskiviikoksi. Oheistapahtumat ovat alkaneet jo viikonloppuna. 

Slushin organisaatio on kertonut, että se ei enää aio kasvattaa kävijämäärää, vaan keskittyy kävijöiden palvelemiseen entistä tarkemmin. Kävijöitä ja puhujia tulee suunnilleen yhtä paljon kuin viime vuonna, eli 20 000 kävijää ja 200 puhujaa.

Kauppalehti kertoo, että Slush on kasvattanut kohtaamis- ja tapaamisalueita ja muutenkin järjestäjät ovat pyrkineet lisäämään hyötytietoa kasvuyrityksille. Isojen nimien itsearvoisesta hankkimisesta on siirretty fokus enemmän asiantuntijoihin, johtajiin ja liiketoiminnan kehittäjiin, jotka ovat itse olleen kehittämässä menestyvää liiketoimintaa.

Tämä näkyy myös lippujen hinnoissa. Halvimmalla sisään pääsevät aikaisen vaiheen yritykset, joille lippu tapahtuman alla maksaa 395 euroa per henkilö. Sijoittajille lippu on 795 euroa ja yhden päivän Keskiviikko-lippu on 443 euroa. Yleinen osallistuja-lippu maksaa 895 euroa, ja on tapahtuman alla jo loppuunmyyty. Kaikkia lipputyyppejä on saanut alempaan hintaan, jos on ollut ajoissa ostoksilla. 

Messukeskuksen ohjelman lisäksi Slushissa on 150 sivutapahtumaa, epävirallisine ohjelmineen toinen mokoma lisää. Useat vakikävijät ovat sitä mieltä, että varsinainen hyötytieto ja kontaktit löytyvät niistä. 

Suomen Yrittäjät kysyi startup-sijoittaja Inka Merolta vinkkejä, miten Slushista saa parhaan hyödyn ja lipun hinnalle vastinetta.

– Vaatii vaivannäköä, jotta osallistumisesta saa kaiken irti, mutta se kannattaa. Pelkässä haahuilussa ei ole järkeä. Tapahtuma voi tuntua musertavalta, ja lepo jää sillä viikolla vähäiseksi, Mero sanoo.

Inka Meron viisi vinkkiä

1. Määrittele konkreettinen tavoite. Jos esimerkiksi haluat tavata sijoittajia, käytä match making -työkalua, joista löydät sijoittajaprofiilit. Sovi kohtaamisia! Jos se ei onnistu, sijoittajat saattavat osallistua paneeleihin, ja heitä voi nähdä myös investor loungessa tai tapaamisalueilla.

2. Jos haet asiakkaita, muiden yritysten edustajia on helppo löytää. Hekin saattavat etsiä kumppaneita ja potentiaalisia kumppaneita. 

3. Rekrytoinnissa tai potentiaalisten työntekijöiden hakemiseen kannattaa hyödyntää Slush-sovellusta, jonka kautta voi viestiä eri ihmisten kanssa. Slush on mielestäni onnistunut yritysten tarpeiden palvelemisessa. Ei pidä luovuttaa.

4. Slushin esitykset ovat valtavan hyviä. Siellä voi saada uusinta tietoa oman toimialan ilmiöistä, perustajien kokemuksia ja kasvun pullonkaulojen ratkaisemisesta. 

5. Sivutapahtumiia on valtavasti ja niihin kannattaa osallistua. Itsekin suosin niitä, kuten Why Science -tiedepohjaisten startupien yrittäjiä ja sijoittajia yhdistävään tapahtumaan.

Liian tiukkaa aikataulua isoon tapahtumaan ei kannata suunnitella. Mero suosittelee jättämään tilaa kävelemiseen ja kohtaamiseen. Ihmisten kanssa jutteleminen ja tutustuminen saattaa johtaa yllättäviin kontakteihin.

– Yhdellä tutullani on ollut tavoite saada 200-300 käyntikorttia. Näihin ihmisiin pitää tietenkin olla jälkikäteen yhteydessä, Mero muistuttaa.

Slushin karnevaalihengestä, musiikista ja ruoasta kannattaa myös nauttia. 

 

Elina Hakola

elina.hakola(at)yrittajat.fi