5.12.2018 klo 08:34
Uutinen

Utelias yrittäjä saa Slushista paljon: ideoita brändiin, tiiminrakennukseen ja verkostohuoltoon

Joensuulainen yrittäjä Joona Kotilainen osallistuu Slushiin ensimmäistä kertaa. Seurasimme, mitä markkinointitoimisto Tovarin ja sisustusyritys Puuartistin perustaja koki ja oppi tapahtumassa.

Maanantai 3.12. klo 15

Joona Kotilainen hyppää junaan Joensuussa. Vuoro on Helsingissä ennen kahdeksaa, ja matkalla ehtii selata tapahtumarunkoa ja puheenvuoroja. Helsingissä hän tapaa asiakkaan illallisen merkeissä.

– Asiakas on Slushissa ja neuvottelee sijoittajien kanssa. Olemme tehneet heille markkinointimateriaalia. Keskustelimme ja menimme yhdessä virallisiin avajaisiin Yo-talolle. Saimme haettua myös tapahtumapassit.

Tiistai 4.12. klo 10

Slush avataan räpillä ja Risto Siilasmaa puhuu, miten tärkeää on, että kaikki sitoutuvat yritykseen. Hän vertaa yritystä autoihin: jokaisen pitäisi tuntea yritys omakseen kuten autonsa.

– Jokaisen yrittäjän on hyvä miettiä, kuinka saa oman tiimin mukaan, niin ettei pienestä risauksesta nosteta kytkintä. Vuokra-autoista harvemmin pidetään huolta, Kotilainen pohtii.

Tiistaina aamupäivällä Kotilainen on odottavalla fiiliksellä.

– Tämä on isompi tapahtuma kuin odotin, osallistujia on peräti 20 000. Fiilis on semipositiivinen. Hienoa olla paikalla.

Klo 12.25

Kuinka rakentaa brändi tyhjästä. Puhujina Sophia Bendz, Natasha Lytton, Anrnd Mueller ja Babba C Rivera.

– Brändinrakennus kiinnostaa markkinointiyrittäjänä tietenkin paljon. Paras tilanne on, jos voi alkaa rakentaa brändiä tyhjästä. Silloin ei ole taakkaa varjeltavasta historiasta.

Kotilainen on rakentanut markkinointitoimisto Tovarin brändiä yhdessä toisen perustajan, Jussi Pirhosen kanssa. Puuartistissa tiivistä yhteistyötä tehdään toimitusjohtaja Miikka Kotilaisen kanssa.

Klo 14.30

Neljä oppituntia epäonnistumisesta ja tärkein taito, jota kehittää. Puhujana Sonny Vu.

– Hänen mukaansa yrittäjän tärkein kyky on ”sales”. Kääntäisin sen tässä yhteydessä vaikutuskyvyksi sijoittajien, asiakkaiden, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien suuntaan.

– Ymmärsin, että Slushissa ei ole tänä vuonna juurikaan nimekkäitä motivaatiopuhujia, vaan alan ammattilaisia, jotka puhuvat jostain teemasta. Itselle tärkeitä aiheita ovat brändäämisen lisäksi tiiminrakentaminen ja kasvun mahdollistaminen.

Klo 15

Kotilainen tapaa verkostoitumisalueella puolalaisen naisen, joka haluaa keskustella suomalaisten markkinointiyrittäjien kanssa brändinrakentamisesta.

– Hän lupautui auttamaan eräässä Tovarin kehitysaskeleessa tulevaisuudessa.

– Haluan tavata paljon ihmisiä. Laitoin itse muutamia kutsuja verkostoitumissovelluksen kautta avainsanahaun avulla. Kontaktoin sisustamiseen ja kalustamiseen liittyvien yritysten henkilöitä Puuartistin roolissa. Lisäksi hoidan verkostoa tapaamalla asiakkaita ja muita tuttuja. Heidän kauttaan tutustuu myös muihin.

Klo 16.30

Kotilainen tapaa verkostoitumisalueella markkinoinnin analytiikan ammattilaisen. Mielenkiintoisen kohtaamisen jälkeen Kotilainen päättää ottaa tekoälyratkaisun koekäyttöön.

– En ole asettanut tapahtumalle myynnillisiä tavoitteita. Haluan keskustella kiinnostavista aiheista ja oppia uutta. Keskustelut rakentavat luottamusta, joka voi joskus kääntyä verkostoksi tai myynniksi.

Vapaata verkostoitumista

– Ihmiset ovat täällä avoimia ja kyselevät ja vastaavat mielellään. Ketä tahansa voi vetää hihasta ja alkaa juttelemaan. Sellainen ympäristö on itselle innostava. Vaikka väsyn fyysisesti, lataudun keskusteluista henkisesti.

– Kannattaa olla utelias ja innokas. Täällä saa hyviä ideoita, mihin maailma on menossa, ja voi myöhemmin käyttää oppimaansa liiketoiminnassa.

Puheenvuorojen seuraamista

– Slushissa on paljon muutakin kuin vain teknologiajuttuja. Kuka tahansa yrittäjä voi oppia startupien liiketoimintakulttuurista, monet puheenvuorot liittyvät ihmisiin, esimerkiksi tiiminrakentamiseen.

Tiistai-ilta

After partyt.

Keskiviikko 5.12.

Toinen Slush-päivä.

– Useampi kiinnostava puhe tiedossa, aiheina ovat yrityksen rakentaminen kahdella mantereella (meillä Joensuu – Pori), luovuus vs. koneet, informaatiosota ja media sekä musiikkiteknologian kehitys.

Klo 18.29

Viimeinen juna Joensuuhun lähtee. Päätösjuhlat jäävät väliin.

Teksti ja kuvat: Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi