6.12.2018 klo 10:02
Uutinen

Itsenäisyyspäivän vastaanotolla näkyy yrittäjien työ – Yhteinen ympäristö -teema on huomioitu monella tavalla

Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla näkyy monen käsityöyrittäjän kädenjälki. Esittelemme muutaman puku- ja korutekijän, joiden työ näkyy tänä vuonna Linnassa.

Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla on pukuloiston lisäksi mahdollisuus näyttää suomalaisen suunnittelu- ja käsityöosaamista. Halusimme nostaa suomalaisien yrittäjien taitoja esiin ja koota muutaman esimerkin tänään presidentin linnassa nähtävistä puvuista ja koruista.

Tämän vuoden teema presidentin linnassa on nimeltään yhteinen ympäristömme. Kierrätys ja ekologisuus näkyy monin eri tavoin juhlavieraiden asuissa.

Kalasaalis juhlakäytössä

Keravalainen yksityisyrittäjä, taiteilija ja perinnenahkuri Anne Jouhtinen asustaa Taideyliopiston rehtorin Jari Perkiömäen ja tämän puolison, Jouhtisen ystävän ja kansanlaulaja ja tohtori Sirkka Kososen suomalaisin kalannahoin ja luin.

Perkiömäen kalvosinnapit ovat rasvaparkitusta ja krappijuurella värjätystä ahvenesta, Kososella on kuhasta valmistetut keltasipulin kuorilla ja krapilla värjätyt luiset korvakorut ja sormus. Kososen ranneke on valmistettu luonnonväreillä värjätyistä sekä kananmunalla ja ruokaöljyllä parkituista kuhannahoista valmistettu mittava ranneke.

– Kalannahat olen valmistanut vanhoin perinteisin keinoin, menneiden aikojen käsityömenetelmiä nykypäivään muokaten. Saaliin kokonaisvaltainen kunnioitus, kierrätys ja ekologisuus ovat toimintani peruskulmakiviä, Jouhtinen kertoo.

Kansanedustajan luottosuunnittelija

Vuoden hääpukusuunnittelijaksi tänä vuonna valittu Heidi Tuisku on suunnitellut kolmatta vuotta peräkkäin puvun RKP:n kansanedustaja Veronica Rehn-Kivelle.

Tuisku kertoo, että Veronica halusi puvustaan ajattoman ja tyylikkään puvun, joka kestää aikaa ja muodin muuttumista.

Syvän violetti puku tehtiin laskeutuvasta pitsistä ja kirkkaamman violetista dupion-silkistä. Pitkähihainen puku jättää olkapäät paljaaksi ja sen katseen kiinnittävä yksityiskohta on takana oleva vyö.

Asuun kuuluvat myös puvun sävyihin sopiva laukku sekä Papaja-merkin suunnittelija Anneli Aaltosen suunnittelemat hopeiset Ratamo-korvakorut.

Luonto löytyy korusta

Kuopiolainen korusuunnittelija Jenni Rutonen on tehnyt valtakunnallisen Vuoden Yrittäjä -palkinnon saaneen Elcolinen yrittäjän Jouko Juvosen puolison Maria Koskisen korut. Perhosaiheisesta Kesän Siivekäs – korusarjasta tehty korukokonaisuus liikkuu Linnanjuhlien luonto-aiheen symboliikan äärellä. Korukokonaisuuteen kuuluvat korvakorut, sormus ja iso käsivarsikoru.

Rutonen sai toimeksiannon kaksi viikkoa ennen juhlaa. Koskinen toivoi isoa ja näyttävää käsivarteen sijoitettavaa korua, jota tiukalla aikataululla olisi ollut mahdotonta valmistaa, varsinkin kesken joulukiireiden. Kesän Siivekäs -sarjan perhosista sai kuitenkin helposti näyttävän kokonaisuuden.

– Tämä menee kokonsa puolesta viiden suurimman korun joukkoon, mitä olen ikinä valmistanut. Marialla on kaunis puku, joka on jyväskyläläisen Ommellisen valmistama ja perhosaihe sopii siihen hyvin, Rutonen kertoo.

Tämä vuosi on kuudes kerta, kun Rutosen koruja nähdään presidentin linnassa. Hän on varautunut nettikaupan myynnin kasvuun ja tekemään korusarjan koruja.

– Toivon, että tänä vuonna on se vuosi, kun nimeni ja korusarjan nimi sanotaan ääneen tv-lähetyksessä. Aikaisemmin on ollut huonoa tuuria näkyvyyden kanssa. Nyt on niin kookas koru, että sitä on vaikea olla huomaamatta, Rutonen kertoo.

Edellisen kerran Rutosen koruja nähtiin linnanjuhlissa vuona 2017. Rutosen koruja on nähty myös New Yorkin muotiviikoilla ja kansainvälisissä näyttelyissä.

Isän solmioissa Linnaan

Tyyki Design -merkillä työskentelevä Miia Aaltonen on tehnyt ensimmäisen luomuksensa itsenäisyyspäivän vastaanotolle kokoomuksen kansanedustaja Saara Sofia Sirénille.

Puku on syntynyt 60 kierrätetystä kravatista ja iltalaukku mainoskassimateriaalista. Puvussa on myös Sirénin isän solmioita.

– Materiaali on hankittu kierrätyskeskuksista, kirpputoreilta, second hand -kaupoista sekä saatu lahjoituksina. Haastavaa oli löytää juuri samansävyiset tummansiniset kravatit, joissa sai olla ainoastaan hieman jotain valkoista. Idea iltapukuun tuli vasta, kun sain kasaan riittävän määrän solmioita. Ensin niistä piti loihtia hame tai joku muu kevyempi vaatekappale, Aaltonen kertoo.

Työ oli haastavaa, sillä puvussa on paljon sommittelua ja pieniä paloja. Vaate on myös aika painava ja sisältää monta monta metriä silkkiä. Aaltonen on valmistanut iltapukuja myös kierrätysfarkuista.

Sirénin asua koristavat Namu Jewellery -merkin kierrätyshopeiset korvakorut, jotka on suunnitellut Mari Ruohomäki.

– Teen tänä vuonna ensimmäistä kertaa korut linnanjuhliin. Käytin kierrätyshopeaa ja tein korut asiakkaan toiveita kuunnellen ja hänen upeaan pukuunsa sopivaksi. Teemana linnanjuhlissa on tänä vuona kierrätys, joten kierrätyshopeiset korut sopivat oivallisesti teemaan, Ruohomäki kertoo.

Neljän korun takana

Hanna Korhonen on suunnitellut itsenäisyyspäivän vastaanotolle koruja neljälle asiakkaalle. Yhtä hän ei saa nimetä, mutta kolme muuta ovat kokoomuksen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie, terveystieteiden tohtori Minna Elomaa-Krapu, sekä Vaasan Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Antonio Teca.

Sinisiipi-nimiset kaula- ja korvakorut on suunniteltu satavuotiaan Suomen itsenäisen matkan kunniaksi. Elomaa-Krapun kaulakoru esittää paatsamasinisiipeä, joka juhlavuonna valittiin satavuotiaan Suomen kansallisperhoseksi. Koru on ollut esillä Kuopion Kultaseppien yhdistyksen 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyssä näyttelyssä 2017-2018.

Antonio Tecan sormukset ovat taonnoilla koristellut sormukset, joiden kuviointi on luonnon pintoja mukaileva. Ne tuovat mieleen rosoisen kallion ja männynkaarnan tai veden väreilyn.

Mari-Leena Talvitien sormuksen materiaali on Lapin kullasta seostettu kulta, hopea, konjakin väriset timantit. Tämäkin koru on ollut esillä Kuopion Kultaseppien yhdistyksen 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyssä näyttelyssä 2017-2018.

Uusiotuottamisen pioneereilta kahdeksan pukua linnaan

Uusiokäytettyjä materiaaleja ja ekologisia vaatteenvalmistustekniikoita töissään käyttävät Remake EkoDesignin trashionista Outi Pyy ja ompelijamestari Paula Malleus loivat tänä vuonna yhteensä kahdeksan ekodesign pukua linnan juhliin.

Niissä näkyy koko uusiotuottamisen ja tekstiilikierrätyksen kirjo. Yksinkertaisimmillaan pukuja on korjattu ja muokattu kevyesti ja monimutkaisimmillaan ne on luotu kokonaan alusta lähtien erikoismateriaaleja ja erikoistekniikoita käyttäen.

Alla on yksi esimerkki kaksikon puvuista. VHS on kotimainen uudelleenkäytetystä videonauhasta käsinkudotusta kankaasta tehty puku. Sen pukee ylleen Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen esimies Matti Kalliokosken puoliso vaikuttajaviestinnän johtava neuvonantaja Elina Moisio. Korut ovat vuoden 2019 kultaseppämestari Eero Hintsasen suunnittelemia.

Jatkokäyttö jo mielessä

Pukusuunnittelija Suvi Hänninen on tehnyt Itsenäisyyspäivän vastaanotolle kaksi pukua yhdessä Klara Kivilahden kanssa.
Toinen puku on suunniteltu Tiina Laisi-Puheloisen kaksiosainen puku ja toinen ylioppilaskunnan puheenjohtaja Suvi Pulkkisen värikäs puku.

Laisi-Puheloinen on Priceff-startup-yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja tutustunut Kivilahteen syöpäsäätioön juhlatoimikunnassa. Hän menee itsenäisyyspäivän vastaanotolle miehensä kenraali Ari Puheloisen kanssa.

Laisi-Puheloinen on toiminut rauhanturvaajana Kosovossa, ja hänellä on kaksi kunniamerkkiä, joille haluttiin saada hyvä näkyvyys.

– Tiinan puku on kaksiosainen, joten sitä voi käyttää jatkossa erikseen tai yhtä kokonaisuutena ja näin se on monikäyttöinen. Kierrätys ja ympäristöteemaa on hyödynnetty tänä vuonna puvuissa monin eri tavoin, Klara Kivilahti kertoo.

Kaksikon toisen, eli Ylioppilaskunnan puheenjohtaja Suvi Pulkkisen puvun värit ovat ylioppilaskunnan 150-vuotisjuhlajulisteesta. Kangas on painatettu Aitoossa Prinscopion tehtaalla.

Pulkkisen asuun kuuluu Ylioppilaskunnan juhlakääty, joka ei saa koskettaa ihoa, eli se täytyi ottaa suunnittelussa huomioon.

– Halusimme, että Suvi voi käyttää pukua ympäri vuoden ystävien häissä ja kesäjuhlissa itsenäisyyspäivän juhlien lisäksi, Kivilahti kertoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi

Kuvat: pukujen ja korujen tekijät