17.12.2018 klo 13:05
Uutinen

Tulorekisteri, kilometrikorvaus, päivärahat, verotus – Vuosi vaihtuu ja tuo pieniä sekä suuria muutoksia

Uusi vuosi tuo uusia sääntöjä ja käytäntöjä.

Vuosi vaihtuu kahden viikon kuluttua. Se tietää muutoksiea velvoitteisiin ja verotukseen.

Listasimme jo aikaisemmin tärkeimmät verotukseen liittyvät muutokset. Löydät ne täältä.

Muitakin muutoksia on tiedossa parin viikon kuluttua.

Suurin muutos lienee siirtyminen tulorekisteriin. Palkkatietojen erillisestä vuosi-ilmoittamisesta luovutaan ja työnantajat ilmoittavat palkkatiedot yhteen keskitettyyn tulorekisteriin eri viranomaisten tarpeita varten. Viimeiset vuosi-ilmoitukset annetaan vielä nykymenettelyllä vuodelta 2018 jokaiselle viranomaiselle erikseen.

Tulorekisteri vaatii palkkajärjestelmän muutoksia ja muutokset tulee tehdä vuoden 2018 aikana. Muistathan tehdä muutoksen ajoissa!

Tulorekisteri automatisoi ja nopeuttaa palkkatietojen ilmoittamisen. Palkkatiedon moninkertainen raportointivelvollisuus poistuu. Samoin poistuvat keskeisimmät palkkojen vuosi-ilmoitukset Verohallinnolle, työeläkelaitoksille, Työttömyysvakuutusrahastolle ja työtapaturmavakuuttajille.

Tiedot voidaan jatkossa ilmoittaa paperilomakkeella vain erityisestä syystä. Erityisenä syynä voitaisiin pitää esimerkiksi tilanteita, joissa luonnollisella henkilöllä, kuolinpesällä, satunnaisella työnantajalla tai ulkomaalaisella ei olisi mahdollisuutta tietojen sähköiseen antamiseen.

Yrittäjän täytyy valita tekninen rajapinta tietojen ilmoittamiseen.

Yrittajat.fi-sivustolta löytyy hyödyllistä tietoa tulorekisteristä sekä ladattava opas .

Kilometrikorvaukset ja päivärahat

Omalla ajoneuvolla tehtävistä työmatkoista maksetaan 43 senttiä kilometriltä. Summaan lisätään seitsemän senttiä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä. Korotus on 11 senttiä, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä.

Kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan raskaan kuorman kuljettamista autoon kiinitettynä, korvaus on 21 senttiä kilometriltä. Yli 80 kiloa painavien koneiden tai muiden autossa kuljetettavissa esineiden kuljettamisesta maksetaan kolme senttiä kilometriltä. Samoin, jos esineen koko on suuri.

Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan korvausten enimmäismääriä 3 senttiä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.
Kolme senttiä kilometriltä maksetaan myös, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa.

Jos työ edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennusyömaalla kyseisten kilometrien osalta.

Jos palkansaaja, jolla on Verohallinnon luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärä on 10 senttiä kilometriltä.

Moottoriveneen, mopon, moottoripyörän, mökijän, moottorikelkan tai muun ajoneuvon kilometrikorvaukset ovat listattu täällä.

Päiväraha kotimaassa yli kuuden tunnin työmatkasta on 19 euroa ja yli kymmenen tunnin matkasta 42 euroa. Ulkomaan päiväraha vaihtelee maakohtaisesti.

Jos matkavuorokaudesta vähintään neljän tuntia on kello 21 ja aamulla kello seitsemän välillä, eikä työnantaja järjestä ilmaista majoitusta tai korvausta majoituksesta tai makuupaikasta, yömatkarahan enimmäismäärä on 13 euroa.

toimitus (at) yrittajat.fi