9.1.2019 klo 14:56
Uutinen

Google siirtyy puheentunnistuksessa seuraavalle tasolle – Uusi Assistant tulkkaa reaaliajassa, tukee suomen kieltä

Puheentunnistuksen käyttömahdollisuudet laajenevat tänä vuonna, kun Google tuo käyttäjille parannellun Assistant-virtuaaliavustajan.

Parhaillaan käynnissä olevat CES-messut näyttävät suuntaa kuluvan vuoden teknologisille innovaatioille. Las Vegasissa järjestettävä elektroniikan messutapahtuma on suurin alallaan maailmassa ja se on tarkoitettu vain alan ammattilaisille kuten jälleenmyyjille ja median edustajille.

Google on tänäkin vuonna näyttävästi esillä CESissä. Valokeilaan nousi heti messujen alussa puheentunnistus, jonka markkinoilla Google kamppailee tiukasti niin ikään amerikkalaisen Amazonin kanssa.

Puheentunnistus on yleistymässä paitsi kodeissa, myös ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Suomessa puheentunnistuksen yleistymistä on hidastanut paikoin heikko tuki suomen kielelle.

Jatkossa Google pyrkii kampittamaan Amazonia tarjoamalla Assistant-virtuaaliavustajaan tulkkausominaisuuden, joka tulee saataville Home-laitteisiin ja näytöllisiin älykaiuttimiin. Assistant löytyy jatkossa myös Google Mapsista (Android- ja iOS-puhelimissa).

Lähiviikkoina käyttäjille julkaistavan uuden ominaisuuden myötä Googlea voi käyttää tulkkina reaaliaikaisesti puhutun kielen kääntämiseen. Jatkossa ominaisuutta odotetaan myös älypuhelimiin, mutta tätä Google ei ole ainakaan vielä vahvistanut.

Tulkki käynnistetään Assistantin käyttäjille tutulla Hey Google -komennolla, jonka jälkeen laite virtuaaliavustajaa pyydetään käyttämään haluttua kieltä. Kun avustajalle lausutaan käännettävä lause, laite piippaa ja tämän jälkeen lausuu käännöslauseen. Tällä hetkellä Assistantin tulkkaus tukee 27 eri kieltä, mukaan lukien suomi.

Google on jo pidempään tarjonnut käyttäjilleen tulkkausominaisuutta, mutta uusi versio on tarkoitettu keskustelevammaksi ja luonnollisemmaksi käyttää.

Hyötyä myös karttapalvelun käyttäjille

Google Mapsissa käyttäjä voi hyödyntää parannellun Assistantin puheentunnistusta esimerkiksi saapumisajan ilmoittamiseen ja tekstiviestiin vastaamiseen koskematta puhelimeen. Sama ominaisuus käynnistää musiikin kuuntelun ja etsii käyttäjälle tämän haluamia lokaatioita.

Eniten hyötyä parannellusta Assistantista on Android-käyttäjälle, sillä kyseisellä käyttöjärjestelmällä Assistant tukee esimerkiksi WhatsAppia ja Facebookin Messengeriä kuin myös perinteisiä tekstiviestejä. Googlen mukaan käyttäjä hyötyy ominaisuudesta myös silloin, kun puhelimen näyttö on lukittuna. Lukitussa tilassa puhelin vastaa kysymyksiin ja voi asettaa esimerkiksi herätyksen.

Google Assistantin pahin kilpailija on markkinajohtaja Amazon Alexa, joka on tuttu myös monille suomalaiskäyttäjille. Kolmas iso peluri markkinoilla on Apple ja sen iOS-laitteista löytyvä Siri. Viime viikolla Amazon kertoi, että sen Alexa-virtuaaliavustajia on myyty maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa kappaletta. Google on puolestaan paljastanut, että sen Assistant on sisäänrakennettuna miljardissa laitteessa tammikuun loppuun mennessä.

Kuva: Getty images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi