17.1.2019 klo 12:46
Uutinen

Yrittäjä, voit saada 4000 euron työllistämispalkkion – mutta toimi nopeasti

Yrittäjä voi saada 4 000 euron työllistämispalkkion, kun palkkaa palkkatuella pitkäaikaistyöttömän tai osatyökykyisen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Kokeilu on voimassa kesäkuun loppuun.

Hallitus teki ennen joulua päätöksen työnantajalle myönnettävästä työllistämispalkkiosta. Kyseessä on määräaikainen kokeilu. Se alkoi vuodenvaihteessa ja työllistämispalkkion voi saada kesäkuun loppuun saakka.

– Tämä on yksi monista toimista, joilla tuemme työllisyyden kasvua. Työllistämispalkkio maksetaan, kun työnantaja palkkaa palkkatuella vakituisen tekijän itselleen, kertoo työministeri Jari Lindström.

Työllistämispalkkio voidaan myöntää, kun työaika on enemmän kuin 80 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta, ja työsuhde on voimassa palkkiota haettaessa.

Työnantajan on haettava työllistämispalkkiota TE-toimistolta kolmen kuukauden kuluessa sen kalenterikuukauden päättymisestä, jonka aikana toistaiseksi voimassa oleva työsopimus on tehty.

Palkkio voidaan myöntää työsuhteesta, joka on toistaiseksi voimassa oleva heti palkkatuetun työn alkaessa sekä työsuhteesta, joka muuttuu palkkatukijakson aikana määräaikaisesta toistaiseksi voimassa olevaksi.

Näiden ehtojen pitää täyttyä

TE-toimisto voi myöntää työllistämispalkkion työnantajalle, jolle on myönnetty palkkatukea aikaisintaan syyskuun 2018 alusta. Seuraavien ehtojen pitää täyttyä:

Työllistämispalkkiota saa sellaisen työttömän työnhakijan palkkauskustannuksiin, joka on ollut työtön 12 kuukautta välittömästi palkkatuen myöntämistä edeltävän 14 kuukauden aikana tai 24 kuukautta edeltävän 28 kuukauden aikana.

Toisena palkkatuen myöntämisen perusteena voi olla henkilön vamma tai sairaus, joka alentaa tuottavuutta olennaisesti sekä pysyvästi tai pysyväisluonteisesti tarjolla olevassa tehtävissä. Muita ehtoja ovat:

– Työsuhde on solmittu toistaiseksi voimassa olevana heti palkkatuetun työn alkaessa tai se on muutettu määräaikaisesta toistaiseksi voimassa olevaksi palkkatukijakson aikana.

– Työsuhde alkaa palkkatukijakson aikana tai välittömästi sen päättymisestä lukien ja työaika on enemmän kuin 80 % alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta.

– Palkkatuen määrä on enintään 40 % tai 50 % palkkauskustannuksista.

Toimi näin

Hae palkkiota TE-toimistolta kolmen kuukauden kuluessa sen kalenterikuukauden päättymisestä, jonka aikana toistaiseksi voimassa oleva työsopimus on tehty. Työsuhteen on oltava voimassa palkkiota haettaessa.

Työllistämispalkkio voidaan myöntää ja maksaa, jos toistaiseksi voimassa oleva työsuhde on alkanut kesäkuun 2019 loppuun mennessä ja muut myöntämisen edellytykset täyttyvät.

Lisätietoa työllistämispalkkiosta ja kaavakkeet täällä

toimitus(at)yrittajat.fi