Etsi

Yrittäjyys

Tv:stä tutun hotelli Joronjäljen yrittäjä-Auvo puurtaa nyt yksin 140-tuntista työviikkoa: "Jos en saa paikkaa myytyä, teen töitä hautaan asti"

Hotelli Joronjäljen yrittäjä Auvo Puurtinen on paikannut hotellin ajoittain heikkoa myyntiä runokirjoilla.

On kulunut runsaat neljä vuotta siitä, kun Joroisissa sijaitsevan hotelli Joronjäljen persoonallinen yrittäjä Auvo Puurtinen teki itsensä tunnetuksi Jyrki Sukulan isännöimässä Hotellit Kuntoon, Jyrki Sukula -ohjelmassa.

Sittemmin Joronjälki on laitettu myyntiin, mutta ostajaa paikalle ei ole löytynyt.

– Kaikkihan minulla on aina myynnissä. Myyn ihan mitä vaan. Nyt hotellin hintaa on pudotettu ihan kunnolla.

Tv-ohjelmassa Puurtinen huseerasi hotellissaan kahden työntekijän kanssa. Nykyisin isäntä vastaa kaikesta yksin. Yrittäjäsanomille Puurtinen kertoo tekevänsä jopa 140-tuntista työviikkoa.

– Pesen pyykit ja silittelen, siivoan huoneet ja kokkaan, hän luettelee. Haastattelupäivän aamuna Puurtinen on aloittanut työnsä neljältä aamuyöllä. Tammikuussa asiakkaita on tavallista vähemmän liikkeellä.

Saattaa kuulostaa siltä, että Puurtinen asuu työpaikallaan. Näin ei ole, sillä mies käy nukkumassa lähellä sijaitsevassa kodissaan. 

– Jaksaminen on korvien välissä. Sama asia kun urheilijoilla: kun haluaa voittaa, pystyy ylittämään itsensä.

"Minusta tehtiin kokki, vaikka en sellainen ole"

64-vuotias yrittäjä on varautunut myös siihen vaihtoehtoon, että hotelli ei mene kaupaksi.

– Jos en saa myytyä, teen töitä hautaan asti. Sinänsä osakeyhtiöstä on helppo luopua. Eikä tästä velkaa jää. Valtiolta saa pientä eläkettä, kyllä minä sillä pärjään kun kuluja ei ole oikeastaan lainkaan.

Puurtinen ei ole liiemmin nähnyt aikaa hotellin myynti-ilmoituksiin.

– En ole ilmoitellut. En oikein luota kiinteistövälittäjiin. Puskaradio on paras.

Joronjälki tekee Puurtisen mukaan siedettävää tulosta. Tv-ohjelman esityksen jälkeen myynti tosin romahti.

– Kaikki säikähtivät kun keittiötä provosoitiin. Minusta tehtiin kokki, vaikka en sellainen ole. 

Ohjelmassa Sukula nimitti Puurtista "einoleinoksi" tämän runollisen kielenkäytön takia. Yrittäjä onnistui leipomaan runollisia lausahduksia lähes asiasta kuin asiasta.

Lopulta runoilijan maine eskaloitui niin, että ystäväviensä kehotuksesta Puurtinen päätti kirjoittaa runokirjan. Hän kustansi sen itse ja onnistui myymään tuhansia kappaleita. Oheistuotteiden myynti helpotti taloudellista tilannetta.

– Viidessä tunnissa kirjoitin kirjan ja myin sitä yhdessä päivässä 500 kappaletta. Sain Jenni Haukioltakin kiitoskirjeen.

"Ihmiset tulevat pussailemaan ja halailemaan"

Kotipaikkakunnallaan Joroisissa Puurtinen on tunnettu hahmo, mutta kenties vielä tunnetumpi Joroisten ulkopuolella, pitkälti kiitos Sukulan tähdittämän ohjelman.

– Julkisuus näkyy ja tuntuu edelleen. Ihmiset tulevat pussailemaan ja halailemaan. Moni on sanonut ohjelman nähtyään, että olen liian kiltti. En minä ole kiltti, hän korjaa.

Joronjäljestä on tullut ennen kaikkea matkailunähtävyys. Suurin osa haluaa nähdä itse yrittäjän, jonka hymykuva komeilee valtatien varressa. Puurtinen myöntää, että hänen toimeentulonsa on täysi matkailijoiden varassa.

– Henkilö vetää enemmän kuin talo. Eivätkä paikalliset ihmiset täällä käy. Paikallisia kirkonkylässä on pari tuhatta asukasta. Heistä 90 prosenttia on yli 70-vuotiaita.

Haasteidenkin keskellä Puurtinen on vakuuttunut siitä, että oli oikea ratkaisu lähteä mukaan tv-ohjelmaan.

– Ensin olin kuolla nauruun. En voinut kuvitella, että olisin niin suosittu. Ohjelmasta oli taatusti enemmän hyötyä kuin haittaa. Se tuli niin monta kertaa uusintana, että mainosarvo olisi valtava rahallisesti mitattuna. Jos olisin markkinamies ja olisin käyttänyt näkyvyyden hyväkseni, se olisi ollut miljoonan arvoinen.

Kuva: Joroisten Lehti

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi