Etsi

Myynti

Yrittäjä Olli Keskinen kertoo sketsiryhmän menestyksen avaimet: Kummelissa kaikki olivat syyllisiä

Kummeli-sarja lähti kahdeksasta minuutista kotivideokameralle kuvatuista sketseistä, joka kasvoi koko kansan tuntemaksi sarjaksi, elokuviksi, kirjaksi ja ennen kaikkea unohtumattomiksi hahmoiksi ja hokemiksi. Perustajajäsen Olli Keskinen kertoi Vaikuttajafoorumissa, mitä oppeja matkalta on jäänyt.

”Artisti maksaa!”

”Kyllä lähtee!”

”Normi päivä”

”Vihko auki!”

Kummeli valloitti suomalaiset 1990-luvulla yksinkertaisilla hokemillaan, jotka elävät edelleen.

Koomikkoryhmän perustajajäsen ja nykyään videotuotantoyhtiö Bow Companyn omistaja Olli Keskinen piti Suomen Yrittäjien järjestämässä Vaikuttajafoorumissa esityksen, jossa hän kertoi Kummelin syntyhistoriaa ja listasi matkan varrella kertyneitä oppeja.

Keskinen aloittaa aivan alusta. Kummeli sai alkunsa kylmänä tammikuisena talvipäivänä, kun Keskinen ja Heikki Silvennoinen istuivat Tampereella kahvila Leivonpesän yläkerrassa.

– Ajattelimme, että Peteliuksen porukka alkaa vähän puutua. Että tehdään itse parempi sketsisarja. Emme olleet koskaan tehneet yhtäkään sketsiä. Hessu oli blueskitaristi ja syntymähauska ihminen. Se tiedettiin. Minä olin ostanut Mustasta Pörssistä videokameran ja perustanut firman. Kuvasin häitä ja muita perhejuhlia, Keskinen kertoo.

Alkuasetelma pitkän linjan teatteri- ja televisioviihteen konkareihin, kuten Pirkka-Pekka Peteliukseen nähden, oli haastava, mutta usko kova. Miehet kävivät töihin.

Heti alkuun kävi ilmi, että ryhmä tarvitsi kolmannen näyttelijän.

– Hessu sanoi, että pyydetään Kahilaisen Timo. ”Se on hyvä, kun se on niin lyhyt”. Siksi Timo on Kummelissa, Keskinen nauraa.

Intuitiiviset loistavat ratkaisut

Kummelin porukka teki kahdeksan minuuttia sketsihuumoria kotivideoina. Sen jälkeen he päättivät alkaa myydä niitä eteenpäin. He lähettivät kasetteja mahdollisille ostajaehdokkaille.

Maaliskuussa Ylellä tärppäsi. Ylen viihdepäällikkö Veikko Koski tarjosi kesäkuussa kolme tiistaita 30 minuutin ohjelmapaikkaa, mikäli miehet olivat varmoja, että he pystyisivät tuottaa 90 minuuttia materiaalia. Ryhmä vakuutti pystyvänsä siihen.

Edessä oli neuvottelut rahasta. Ryhmä oli sopinut, että ehdoton minimi olisi 20 000 markkaa jaksolta.

– Ylen tariffien mukaan viihdepäällikkö tarjosi 6 500 markkaa jaksolta, mutta sanoin pokkana, että olin ajatellut kymmenen kertaa suurempaa summaa. Vastatarjous oli 55 000 markkaa. En pysty kuvailemaan sitä tunnelmaa. Meillä oli yhteensä 165 000 markan sopimuspaperi, Keskinen kertoo.

Miehet ajoivat Silvennoisen pienellä punaisella Fiatilla Porkkana-ryhmän toimistolle, mutta perillä ei juhlittu. Miehillä oli kuusi viikkoa aikaa tuottaa 90 minuuttia sketsiviihdettä, sillä editointi ja muu tuotanto vaati oman aikansa. Tulospaine oli tuntuva.

Kesäkuussa tuli kuitenkin kolme jaksoa sketsiviihdettä.

– Varmasti kaikilla on ajanjakso elämässä, jolloin homma vain toimii. Meillä se alkoi tuolloin. Aloimme tehdä intuitiivisesti ratkaisuja, jotka olivat aivan loistavia. Meille syntyi bändisynergia, Keskinen sanoo.

Myydään kalliimmalla, tuotetaan halvemmalla

Kummeli onnistui ensimmäisessä kolmessa jaksossaan niin, että Yle tilasi toisenkin kauden. Timo Kahilainen, ryhmän älykkö, esitteli menestyksekkään bisnesmallin: Myydään asiakkaalle aina vähän enemmän kalliimmalla yksikköhinnalla, mutta tehdään halvemmalla kuin ennen.

– Ylen TV 2 pyysi perusteita tuotantokustannuksista, emmekä oikein keksineet, mitä esittää, kun ei niitä ollut, Keskinen huudahtaa.

Sopimus kuitenkin syntyi. Hintaa nostettiin seuraavallekin kaudelle, mikä hiersi ostajaa, sillä 95 000 markkaa jaksolta vuonna 1993 oli kova summa. Viihdepäällikkö Ari Meriläinen tarvitsi konkreettisia perusteita hinnan nostamiselle, ja Heikki Silvennoiselta ne löytyivät.

– Hessu huikkasi sivusta, että ”siitä jää ittelle enemmän”. Lopulta Meriläinen kirjoitti oman nimensä paperiin, Keskinen kertoo.

Tarinalla on syvempi opetus uskaltamisesta, joskin huumorilla höystettynä.

– Pokkana vaan! Pokkana saatiin eka sopimus ja pokkana nostettiin hintaa. Hessu sanoi kerran, että eihän niiden sketsien tarvitse hyviä olla. Niin kauan menee läpi, kun pokka kestää. Laskekaa siis vaan reippaasti tuotteen laatua. Rahasta töitä tehdään ja tämä on helppoa rahaa, Keksinen leukailee.

Älä valita, älä avaudu, älä selitä, älä etsi syyllistä

Kummelin menestyksen salaisuus ei ollut pelkästään sketseissä. Niiden taso vaihteli. Menestyksen ydin oli Keskisen mukaan prosessissa ja tiimihengessä. Niillä nimittäin saattoi kompensoida ryhmän lukuisia heikkouksia. Tämän huomasi TV 2 -kanavan ohjelmajohtaja Arto Hoffrén. Kummeli sai enemmän ja nopeammin tuotantominuutteja aikaan kuin Ylen omat tuotantotiimit.

Keskisen mukaan keskeistä oli se, että Kummelissa kaikki jäsenet olivat yhtä syyllisiä, joten syyllisiä ei tarvinnut erikseen osoitella.

Keskinen antaa esimerkin. Ryhmään oli liittynyt Heikki Hela, jonka vastuulla oli hommata kaksi autoa Ladojen kokoontumisajot -sketsiä varten. Määräaikana autoja ei näkynyt. Hela oli jo syyllinen, joten häntä ei tarvinnut syyllistää enempää. Sen sijaan Hela tarttui härkää sarvista, kaivoi NMT-puhelimeensa putkikassista ja esitti saman kysymyksen kuin minkä muu ryhmä oli hänelle juuri esittänyt: Missä helvetissä olivat Ladat?

Ladat olivat matkalla, mutta 10 minuuttia myöhässä. Sketsin kuvaus pääsi vauhtiin.

Keskinen toivoisi, että työelämässä syyllistettäisiin ja valitettaisiin vähemmän ja toimittaisiin enemmän.

– Nykypäivän työelämässä levitellään käsiä yllättävän paljon. Syyttömiä löytyy. On selityksiä ja syitä. Kummeli-porukassa ei levitelty käsiä lainkaan. Jos oli sovittu, että palaveriin tuodaan kaksi sketsi-ideaa, ilman ei voinut tulla. Me emme ikinä valittaneet mistään. Kiukuttelu ei kuulu työelämään. Ei lässytystä ja maanittelua ja sössöttämistä, Keskinen sanoo.

– Älä ala avautumaan. Pokkana vaan.

Se on erittäin hyvin sanottu.

Elina Hakola

elina.hakola ( at ) yrittajat.fi

Kuva: Jari Lammassaari

Korjattu 5.2. 11.37: Ylen ohjelmapäällikkö oli Veikko Koski, ei Matti Grönberg, kuten jutussa aiemmin luki. Ensimmäinen tarjous jaksopalkkiosta oli 6 500 markkaa, ei euroa.