22.2.2019 klo 15:06
Uutinen

Kohti Yrityskauppaa -ohjelmaan valittiin 15 yritystä – yrittäjä kaipaa tukea prosessin eri vaiheisiin

Kohti Yrityskauppaa -kasvuohjelmaan valittiin yrityksiä, joilla on eniten potentiaalia kasvaa yrityskaupan kautta. Hakijoita oli kaikkiaan 34.

Kohti Yrityskauppaa -kasvuohjelmaan on valittu eri puolilta Suomea 15 yritystä, joilla on eniten potentiaalia kasvaa yrityskaupan kautta. Hakijoita oli kaikkiaan 34.

Yritykset, jotka pääsivät kasvusuunnitelmansa perusteella jatkoon asiantuntijoiden sparrattaviksi ovat GreenStreet Oy Helsingistä, CWP Coloured Wood Products Oy Imatralta, Emergence Oy Espoosta, Fidescon Oy ja Verkkoasema Oy Oulusta, Kaakon Kuntohoito Oy Virolahdelta, KBA Finland Oy Sipoosta, Keskisen Mylly Oy Vilppulasta, Merplast Oyj ja SwanMedica Oy Kuopiosta sekä Ruukin Turvallisuuspalvelut Siikajoelta. Näiden lisäksi 4 yritystä ei halunnut nimeään julkisuuteen.

Mukaan valittujen yritysten liikeideat liittyvät muun muassa IoT-ratkaisuihin, digitalisointiin eri toimialoilla, koivuviilun läpivärjäämiseen, erikoiskoneiden valmistukseen, elintarvikkeiden valmistukseen, terveys- ja hyvinvointipalveluihin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistukseen sekä koulutukseen.

Tuomaristossa mukana olleen valtakunnallisen Omistajanvaihdosfoorumin sihteeri Mika Haavisto on ilahtunut hakijoiden määrästä tässä Yrityskauppaan valmentavassa Kasvu Open -ohjelmassa. Haavisto on Suomen Yrittäjien projektipäällikkö. Hän kannustaa yrityksiä keskittymään kasvuun ja yrityksen arvon kehittämiseen, vaikkei yrityskauppa, osto tai myynti, olisikaan juuri nyt ajankohtainen. Yrityksen arvon kehittäminen kannattaa aina.

– Saimme valita yritykset Kasvupolun sparraukseen isosta joukosta ja on hienoa huomata, miten pienemmätkin yritykset näkevät yrityskaupan vaihtoehtona kasvaa. Mukana on myös niitä, jotka haluavat kasvattaa yrityksen arvoa ja suunnittelevat yrityksensä myymistä, Haavisto korostaa.

Haaviston lisäksi tuomaristoon kuuluivat Kimmo Hyvärinen Fenniasta, Iiro Korander Nordeasta, Juha Rantanen Suomen Yrityskaupoista, Mikko Tolvanen Fenno Law:lta, Aki Niinistö Danske Bankista sekä Juha Ketola Finnverasta.

Vauhtia kasvuun

Yksi Kasvupolulle valituista yrityksistä on kuopiolainen yritysten ensiapuvalmiuteen keskittynyt Merplast Oyj, jonka tavoitteena on vauhdittaa kasvuaan yrityskauppojen avulla. Yrityksen perustaja Marko Parviainen haluaa kasvattaa yrityksen reilusti isommaksi.

– Ensiapuvälineitä ja -koulutuksia tarjoavia yrityksiä on alalla paljon, mutta pääsääntöisesti ne ovat hyvin pieniä. Me olemme tietoisesti konseptoineet palvelumallimme asiakaslähtöiseksi ja hyödynnämme digitaalisia työkaluja. Kasvumme on ollut viime aikoina 30 prosentin luokkaa, johon haemme nyt lisää vauhtia, sanoo Parviainen.

Kasvua Merplast tavoittelee niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Kasvupolun asiantuntijoilta Parviainen toivoo apua yritysjärjestelyiden eri vaiheisiin.

– Kaikki kokemukset ja uudet näkökulmat ovat tervetulleita. Asiantuntijajoukko on kokenutta kaartia. Yritysjärjestelyiden lisäksi kehittämisideoita tulee varmasti myös meidän konseptin kehittämiseen.

Mukaan valittuja yrityksiä sparrataan 14.3. ja 11.4. Espoossa. Tällöin eri alojen, kuten yrityskaupan, juridiikan, hallitustyön, rahoituksen, talouden, strategian, arvon määrityksen, myynnin ja kasvun asiantuntijat eli myllärit haastavat ja auttavat yrityksiä pääsemään omiin tavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa 10 mylläriä 45 minuutin luottamuksellisissa tapaamisissa. Kasvupolun voittajat julkistetaan Kasvajat Kiertueen yhteydessä Helsingissä 28.5. Voittajat etenevät jatkosparrauksiin ja lokakuussa 23.-24.10.2019 järjestettävään valtakunnalliseen finaaliin, Kasvu Open Karnevaaliin.