11.3.2019 klo 14:37
Uutinen

”Yrittäjälle ei voi olla suurin riski työntekijän palkkaaminen” – Kasva Suomi -kiertueella puhutti yrittämisen edellytykset

Yrittäjän sosiaaliturvaa on nostettava kansanedustajaehdokkaiden mielestä.

Varsinais-Suomen Kasva Suomi -kiertue starttasi maanantaina aamusta Naantalista, missä alueen kansanedustajaehdokkailla oli mahdollisuus esittäytyä.

Usealla kansanedustajaehdokkaalla on yrittäjätausta ja yrittäjien aseman edistäminen on lähellä sydäntä.

Kokoomuksen ehdokas Lauri Kattelus toi esiin monia ehdokkaita puhuttavan aiheen.

– On aivan päätöntä, että yrittäjän suurin riski on uuden työntekijän palkkaaminen. Tämän asian muutosta täytyy edistää, hän sanoo.

Kattelus on koulutukseltaan lakimies ja hänen lähipiirissään on paljon omia lakitoimistoja pyörittäviä yrittäjiä. Hän on nähnyt läheltä, miten moni vetää itsensä aivan piippuun ennen kuin uskaltaa palkata lisää työvoimaa.

– Sosiaaliturvan yhdistäminen yrittämiseen on myös tärkeää. Mielestäni pitäisi olla sellainen tilanne, että aina on kannattavaa ottaa keikka vastaa ja käyttää omaa osaamistaan vaikka vain lyhyesti, Kattelus sanoo.

Vasemmistoliiton ehdokas sekä luomu- ja lähiruoka-alan yrittäjä Lotta Laaksonen näkee työntekijän palkkaamisessa suurimpana ongelmana sen, että kun työntekijä sairastuu, yrittäjä joutuu tekemään kahden ihmisen työt ja maksamaan sairastuneen työntekijän palkan.

– Valtion pitäisi ottaa koppia tästä ja maksaa sairausajan palkkaa. Työntekijän pitäisi todistaa sairautensa valtiolle eikä yrittäjälle. Jos yrittäjä itse sairastuu, hänellä ei ole mitään turvaa. Valtio voisi myös puuttua esimerkiksi päihdeongelmiin, ettei se olisi työnantajayrittäjän tehtävä, Laaksonen sanoo.

Liike Nytin ehdokas ja ravintola-alan yrittäjä Eija Riihilahti toivoisi joustoa siihen, että työnantaja ja -tekijä voisivat yhdessä sopia työsuhteen päättymisestä, jos työ ei enää sovellu työntekijälle esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa. Hän poistaisi karenssit ja edistäisi joustavuutta työelämässä.

Joustoja ja työelämän vaihteluita ajaa myös Vihreiden Mari Kousa-Kuusisto.

– Peruselintaso täytyy turvata. Pienyrittäjyyden täytyy olla kannattavaa ja kasvun mahdollisuuksia täytyy luoda. Yrittäjyyden riskiä täytyy madaltaa, hän sanoo.

Kansanedustajat ja yleisö kokoontui Naantalin Nesteellä, ja huoltoaseman yrittäjä Matti Tikkanen toivoi, että yrittäjäksi lähtemisen kynnystä madallettaisiin. Nykyinen byrokratia lannistaa heti alkumetreillä.

– Esimerkiksi kahvilayrittäjäksi lähtemiseen vaaditaan jo lupia, lisenssejä ja kouluttautumista. Byrokratiaa on todella paljon, hän sanoo.

Myös Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen oli paikalla ja kertoi linjauksista, joita yrittäjäjärjestö ajaa.

– Suomalaisesta työikäisestä väestöstä 470 000 on työvoiman ulkopuolella tällä hetkellä. Tälle täytyy tehdä jotain. Sääntelynormistoa täytyy purkaa. Myöskään sosiaaliturvajärjestelmä ei ota huomioon työuran eri tilanteita. Se ei ole edes taloudellinen vaan sosiaalipoliittinen kysymys, Kuismanen sanoo.

Kokoomuksen ehdokas ja politiikan tutkija Sini Ruohonen nosti esiin verotuksen haasteet.

– Verotuksen täytyy siirtyä työstä kulutukseen. Verotusta ei pidä kiristää, ja erityisesti ansiotuloverotusta pitää laskea. Esimerkiksi lisätyön vastaanottaminen täytyy olla kannattavaa. Haittaverojakaan ei pidä nostaa, mutta niitä pitää tarkastella, ovatko ne suuntautuneet oikein, Ruohonen sanoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi