13.3.2019 klo 10:02
Uutinen

Futisriita päätyi aivovammaan, joka melkein katkaisi Tony Seleniuksen työuran – yrittäjyyden imu oli kuitenkin luovuttamista vahvempaa

Tony Seleniuksella on osakkuus neljässä yrityksessä ja suuret suunnitelmat niiden varalle sekä henkilökohtaiselle uralleen. Hänellä on myös keskivaikea aivovamma sekä lääkärin lausunto, jonka mukaan hän on kykenemätön koulutustaan vastaavaan työhön.

– Yrittäjyydessä on pari sääntöä, ja yksi on se, että koskaan ei saa lopettaa, sanoo Tony Selenius, 29.

Selenius on laskentatoimen kauppatieteen maisteri ja neljässä yrityksessä perustajana tai osakkaana. Yrityksiä ovat hampaiden valkaisuun käytettävia kotituotteita myyvä Zental, verkkosivuja ja asikasliikennettä hallinnoiva Boom Solutions sekä kotien ja kiinteistöjen tarjouspyyntöpalvelu Kodinplaza. Lisäksi hän on mukana Smart Financial Investment – sijoitusyhtiössä. Hänellä on suuret kasvusuunnitelmat yrityksilleen sekä henkilökohtaiselle uralleen.

Seleniuksella on myös keskivaikea aivovamma, jonka hän sai puolitoista vuotta sitten jalkapallopelissä.

Selenius oli syyskuussa 2017 pelaamassa jalkapalloa oman asuinkaupunginosansa Jätkäsaaren Facebook-ryhmästä kootulla porukalla. Pelin oli tarkoitus olla tavallinen pihapeli, jossa ei ole tuomareita tai muitakaan virallisia järjestelyitä.

– Yksi vastapuolen joukkueen pelaajista käyttäytyi aggressiivisesti ja loukkasi minua myös sanallisesti. Kuittasin takaisin ja jatkoin pelamista, Selenius kertoo.

Seuraavaksi pelikaveri löi Seleniusta päähän niin, että tämä menetti tajuntansa ja kaatui maahan. Kaatuessaan Selenius sai päähänsä toisen iskun. Samalla kieli tukki hengitystiet. Siitä alkoi vaikean hengityksen aika, joka kesti 10-15 sekuntia.

– Meni hetki ennen kuin pelikaverit tajusivat, että nyt on hätä. He avasivat hengitystiet ja käänsivät minut kylkiasentoon, jonka jälkeen alkoi koko vartalon epileptinen kouristus. Sykemittarin ja silminnäkijöiden mukaan se kesti kolme ja puoli minuuttia, Selenius kertaa tapahtumia.

Selenius vietiin sairaalaan ja hän vietti siellä pari päivää. Hän toipui kotonaan muutaman viikon ja yritti sitten palata töihin. Parin päivän jälkeen työkaveri Jesse Nieminen joutui kuitenkin ajamaan Seleniuksen sairaalaan.

– Sain ensimmäisen presynkopaalisen kohtauksen. Synkopaalinen kohtaus tarkoittaa sitä, että taju lähtee ja presynkopaalinen on sitä edeltävä tila. Tein normaalisti töitä ja sitten vain alkoi sumentua. Aivoni ilmoittivat, että nyt tulee liikaa kuormitusta, joten kaikki menee kiinni, Selenius kertoo.

Aivovammadiagnoosin Selenius sai neljä kuukautta tapahtuneen jälkeen. Hänet on myös määritelty täysin työkyvyttömäksi koulutustaan vastaavaan työhön. Selenius ei kuitenkaan halua alistua siihen kohtaloon.

–Ensimmäinen puoli vuotta oli mustaa aikaa. Mietin luovuttamista melkein joka päivä. Se olisi tarkoittanut osuuksistani ja unelmistani luopumista. Olisin vain halunnut olla tekemättä mitään. Päätinkin pari kertaa, että lopetan, mutta en kertonut sitä kenellekään. Vapaapäivän jälkeen pystyin taas avaamaan läppärin kannen ja tekemään pari tuntia töitä, Selenius kertoo.

Päällepäin Seleniuksesta ei voi päätellä, että hänessä olisi mitään poikkeavaa. Toimistossa on kuitenkin tehty muutoksia, jotka edistävät Seleniuksen työkykyä. Hän on toimistolla vain yhtenä tai kahtena päivänä viikossa ja työskentelee kotoaan. Asiakaspuhelut on siirretty Jesse Niemiselle.

Lääkärien mukaan aivovammasta jää jälki, mutta Selenius aikoo tehdä kaiken, minkä voi oman kuntoutumisensa eteen.

Työ, liiketoiminnan kasvattaminen, unelmat, tavoitteet ja visiot ovat hänelle luovuttamista vahvempi voima.

– Olisin voinut lähteä taistelemaan vakuutusyhtiön kanssa rahoista, mutta se olisi vienyt vuosia, ja siinä ajassa me voimme kehittää monta uutta liiketoimintaa. Olisi ollut myös tosi itsekästä lopettaa, kun yrityksessä on muitakin mukana.

Seleniuksen päätyö on Kodinplaza-palvelun kasvattaminen. Hän näkee palvelussa paljon potentiaalia ja kasvumahdollisuuksia. Joskus tulevaisuudessa Selenius haluaa olla Suomen johtava henkilökohtaisen kasvun valmentaja.

Lue lisää Yrittäjäsanomista, joka ilmestyy 23.05.2019

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi