13.3.2019 klo 13:08
Tiedote

Suomen Yrittäjien kommentti LapWall Oy:n saartoon

Teollisuusliitto on ilmoitti asettavansa LapWall Oy:n Pyhännällä toimivan toimipaikan hakusaartoon tästä päivästä lähtien. Liitto siis kehottaa jäseniään olemaan hakeutumatta LapWallin palvelukseen. – Saarto on vailla perusteita, Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula sanoo.

– Ammattiliittojen jäsenmaksujen perintä on asia, joka ei kuulu yleissitovuuden piiriin. Järjestäytymättömien yritysten ei tarvitse periä ammattiliittojen jäsenmaksuja, Makkula sanoo.

– Ei ole myöskään syrjintää, jos yritys maksaa työsuhde-etuna työntekijöidensä jäsenmaksun Yleiseen työttömyyskassaan (YTK) ja tarjoaa siten heille muutosturvan. Työttömyyskassa ja ammattiliitto ovat kaksi eri asiaa, hän muistuttaa.

Makkulan mukaan Teollisuusliitto esittää vääriä tietoja LapWallin toiminnasta.

– Tietääksemme ei pidä paikkaansa, että liitosta eronneille olisi maksettu bonusta siitä, että eroaa liitosta. Yritys eikä sen edustajat eivät ole myöskään olleet mukana kirjelmässä, jossa osa henkilöstöstä on vaatinut pääluotta-musmiehen eroa tehtävästään.

Makkulan mukaan Teollisuusliiton toiminta selittää osaltaan sitä, miksi moni yritys ei halua periä ammattiliittojen jäsenmaksuja.

– Moni kokee harmia siitä, että ensin kerää jäsenmaksurahat ammattiliiton puolesta ja sitten kärsii liiton aiheuttamasta harmista, kuten poliittisista lakoista.

Lisätietoja:

työmarkkinajohtaja Janne Makkula, Suomen Yrittäjät, p. 040 581 2472, janne.makkula @ yrittajat.fi