Etsi

Yrittäjyys

Yrittäjä suivaantui perintäkuluihin ja teki kantelun AVIin – Kulut todettiin kohtuuttomiksi

Kyllä laskut pitää maksaa, mutta on hullua, että muutaman päivän myöhästymisestä tulee pääomaan nähden kohtuuttomia kuluja, yrittäjä sanoo.

Helsinkiläinen yrittäjä Risto Kalliokoski suivaantui viime keväänä laskutus-, rahoitus- ja perintäyhtiö Ropo Capitalilta saamiinsa perintäkuluihin ja teki yrityksestä kantelun Etelä-Suomen aluehallintavirastoon. Viikko sitten hän sai ratkaisun, jossa todettiin perintäyhtiön kulut kohtuuttomiksi.

Omasali-yrityksensä kautta kuntosalilaitteita myyvä Kalliokoski sai Ropo Capitalilta 152,37 euron laskun, kun alkuperäisen eräpäivästä myöhästyneen laskun saatava summa oli 422,84 euroa.

– Kyllä laskut pitää maksaa, mutta on hullua, että muutaman päivän myöhästymisestä tulee pääomaan nähden kohtuuttomia kuluja, Kalliokoski sanoo.

Aluehallintoviraston ratkaisussa kerrotaan, että lain mukaan kuluttajasaatavissa yli 100 euron mutta alle 1 000 euron laskusta saisi ensimmäisestä perinnästä vaatia korkeintaan 24 euroa perintäkuluja.

Suomen Yrittäjät on ehdottanut kattoa yritysten perintäkuluille. Vuonna 2016 aiheesta bloggasi myös Suomen Yrittäjien asiantuntija Atte Rytkönen

Ropo Capital on perustellut perintäkulujaan moninaisilla työvaiheilla, kuten maksumuistutuksen luomisella ja lähettämisellä, perintätoimien aloittamisella, perintätoimien aloittamisella ja tarkoituksenmukaisemman perintätavan harkitsemisella, trattauhkavaatimuksen luomisella ja lähettämisellä, huomautuksen lähettämisellä avoimista kuluista ja koroista, kulureklamaation käsittelyllä ja 12 minuutin puhelulla, maksutietojen lähettämisellä ja kuluosuuden loppusuorituksella sekä perinnällä.

Aluehallintavirasto ei pidä näitä toimenpiteitä kuitenkaan tavanomaisesta menettelystä tai vastaavasta toimeksiannosta poikkeavina eikä saatavaa pääomaa poikkeuksellisen suurena. 152,37 euron perintäkuluja se pitää päätöksessään kohtuuttoman suurina pääomaan nähden. Aluehallintavirasto katsoo, että perintäyhtiö on toiminut hyvän tavan vastaisesti vaatimalla kohtuuttomia perintäkuluja ja siten aiheuttamalla velalliselle tarpeettomia kuluja.

Ropo Capital vastaa Suomen Yrittäjien kommenttipyyntöön sähköpostitse seuraavasti:

– Yrityssaatavien perintäkulut muodostuvat perintäcaseen liittyvän työmäärän mukaisesti. Pyrimme pitämään kulut matalina panostamalla automaatioon ja oman toimintamme tehokkuuteen. Kulumme noudattavat yleistä linjaa ja toimimme hyvän perintätavan mukaan, Ropo Capitalin toimitusjohtaja Artti Aurasmaa kertoo.

Kalliokoski kertoo, että hänen kokemuksensa mukaan perintätoimistot perivät laskuja välillä hyvin aggressiivisesti jopa muutaman päivän myöhästymisistä.

– Kyllä ne helposti sovittelevatkin kuluja, mutta kokeilevat ainakin lähettää kovia laskuja, koska kaikki eivät jaksa soitella perään, vaikka perintäkulut olisivatkin kohtuuttomia. Tämä on aika villiä menoa. Yrityspuolen perinnässä on jääty vaille kunnollisia sääntöjä, hän sanoo.

Kalliokoski teki kantelun Ropo Capitalista ihan periaatteen vuoksi. Vaikka perintäkulut todettiin kohtuuttomiksi, yrittäjä ei saa hyvitystä maksetuista kuluista. Hän kuitenkin toivoo, että yrittäjät olisivat hereillä, eivätkä mukisematta ota laskuja maksaakseen.

– Aina kannattaa neuvotella kohtuullistamisesta, mutta kantelu AVIlle on pelkkä sähköposti ja niitä käsitellään kyllä, hän sanoo.

 

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi

 

Juttua muokattu 20.3. 15.06 : lain mukaan kuluttajasaatavissa yli 100 euron mutta alle 1 000 euron laskusta saisi ensimmäisestä perinnästä vaatia korkeintaan 24 euroa perintäkuluja. Aiemmin lauseesta puuttui sana kuluttajasaatavissa.

Lisätty myös linkki aikaisempaan juttuun Yritysten perintäkuluille saatava katto sekä Atte Rytkösen blogiin Perintäkulukatto auttaisi etenkin yksin yrittäjää.