19.3.2019 klo 10:08
Uutinen

Uuden suomalaispuhelimen juju on yksityisyyskytkin: Tekee laitteesta mahdottoman jäljittää

Zero Reception tavoittelee asiakkaita korkean tason yksityisyyteen panostavalla älypuhelimella.

Centinel-puhelimellaan maailmanvalloitukseen lähtevä Zero Reception on antanut julkisuuteen tarkempia tietoja ensimmäisestä älypuhelimestaan. Samalla suomalaisyritys on avannut verkkosivunsa.

Kyseessä on perustajansa Janne Knuutisen toinen yritys älypuhelinmarkkinoilla. Ensimmäinen kariutui epäonnistuneeseen joukkorahoituskampanjaan. Knuutisen aiemmin kehittämä Certum-puhelin pyrki erottumaan joukosta erityisen hyvällä kuuluvuudella.

Knuutisen tausta on Nokian palveluksessa. Miehen uusi yritys älypuhelinmarkkinoille on Centinel, jonka erikoisuutena on puhelimen toiminnot sulkeva turvallisuuskytkin. Tämän lisäksi laite erottuu monia kilpailijoita matalammalla sähkömagneettisella säteilyllä.

Toisin kuin Certum-puhelin, Centineliä ei tarjota joukkorahoituskampanjalla. Toimintaan etsitään mukaan sijoittajia ja yhteistyökumppaneita.

Certumin tavoin Centinelin suunnittelussa on kiinnitetty huomiota hyvään kuuluvuuteen. Puhelin hyödyntää teknologiaa, jonka ansiosta antennien säteilytasoja voidaan tarkkailla jatkuvasti ja rajoittaa tarpeen mukaan.

Puhelimen kyljessä oleva yksityisyyskytkin tekee laitteesta mahdottoman seurata tai jäljittää. Kytkin sulkee haluttaessa muun muassa gps-paikannuksen, bluetoothin, kameran ja langattoman verkkoyhteyden.

Valmistaja ei ole vielä kertonut kaikkia laitteen teknisiä yksityiskohtia. Se tiedetään, että Centinel toimii 5G-verkossa. Yhtiön tavoitteena on löytää yhteistyökumppaneita syksyyn mennessä. Mobiili.fi kertoo, että yhtäkään protyyppiä laitteesta ei ole vielä valmistettu.

Lähde: Mobiili.fi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi