1.4.2019 klo 11:43
Uutinen

Kouvolan alueella on murtauduttu useampaan parturi-kampaamoon

Kampaamoyrittäjät ovat asentaneet hälytysjärjestelmiä ja tehneet muita varotoimenpiteitä murtovarkauksien varalle Kouvolan alueella.

Kouvolassa ja Kuusankoskella on murtauduttu useampaan parturi-kampaamoon.

Yksi yrittäjistä, jonka liikkeeseen on murtauduttu, on Pia Tommiska.

– Liikkeistä on viety aineita ja välineitä. Niistä kertyy useampien tuhansien eurojen tappiot. Varkaat ovat osanneet katsoa kalliimpia saksia ja koteloita niihin, Tommiska kertoo.

Hän ajaa parturi-kampaajan työnsä lisäksi taksia ja on pyytänyt öisin taksia ajavia tuttujaan pitämään pääkadun varrella sijaitsevaa liikettään silmällä.

Yrittäjät ovat asentaneet hälytysjärjestelmiä ja harkitsevat muitakin varotoimenpiteitä. Tommiskalla on kolme yrittäjää vuokratuolilla sekä kauneusalan yrittäjä vuokralla. Myös kauneusyrittäjän tarvikkeita on viety.

– Kyllä sitä vähän vauhkoontuu ja nuoremmat vilkuilevat olkansa yli, kun yksityisyyttä loukataan tällä tavalla. Olemme miettineet, pitäisikö alkaa päivisinkin pitää ulko-ovea lukossa. Eteenpäin on kuitenkin mentävä, eikä voi antaa pelolle valtaa, Tommiska sanoo.

Kouvolan poliisi on pistänyt tapahtumat merkille ja vahvistaa, että murtoja on ollut useampi kuin kaksi. Yhtäläisyysmerkkejä murtojen tekijöiden kesken tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen ei voi kuitenkaan tutkinnan tässä vaiheessa vetää.

– Yhteen murtoon on tiedossa tekijä, mutta siihen, mikä on murtojen tarkoitus tai onko niillä yhtymäkohtia, on liian aikaista sanoa, tutkinnanjohtaja Mikko Kiuru sanoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi