5.4.2019 klo 10:02
Uutinen

Ivalo-verkkokauppa on vaihtanut suuntaa kolmen vuoden aikana kolme kertaa – 5 vinkkiä nopeisiin käännöksiin

Ivalo-verkkokauppa sai pari vuotta sitten huomiota deittailusovellus Tinderiä matkivalla sovelluksella. Sittemmin se on kuoletettu, koska faktat eivät tukeneet hauskan jutun ylläpitämistä.

Yrittäjä Matti Lamminsalo on ehtinyt kolmekymppiseksi paljon.

Vielä parikymppisenä hän pelasi ammatikseen pokeria. Sen jälkeen hän kehitti Sankarimedia-yrityksessään yöelämän palveluihin keskittyvän Yössä-mobiilisovelluksen ja laajensi sen myös yhteen Euroopan yöelämäkaupungeista, eli Barcelonaan. Siellä asiakkaat eivät kuitenkaan maksaneet laskujaan. Seuraavaksi meni mönkään joukkorahoitus, ja Lamminsalo joutui ajamaan yrityksensä alas.

Entiseen elämään kuuluivat hienot kellot ja nopeat autot. Viitisen vuotta sitten Lamminsalo alkoi tutustua markkinatalouden ja maailman megatrendeihin, kuten tekoälyyn, ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen.

– Totesin, että olemme kusessa. Mielenkiintoni alkoi siirtyä rahakeskeisyydestä pois ja ideologiani muuttui. Halusin kehittää kestäviä liiketaloudellisia konsepteja, hän kertoo.

Nyt Lamminsalo kehittää eettisesti tuotettujen vaatebrändien Ivalo-verkkokauppaa. Ivalo syntyi vuonna 2016. Ensin ajatus oli tehdä vaatteiden kierrätyssovellus, mutta vastaavia sovelluksia on jo maailmalla ja Suomessakin kourallinen. Seuraava lähestymiskulma oli pienet ja itsenäiset vaatemerkit. Sitä varten Ivalo kehitti deittailusovellus Tinderiä muistuttavan sovelluksen, jossa vaatetta tykkäämällä se siirtyy ostoskoriin.

Viime syksynä painopiste muuttui vielä kerran.

– Asiakaskyselyn perusteella yli 90 prosenttia asiakkaista ostavat Ivalosta tuotteita, koska ne ovat eettisiä, eikä siksi, että meillä on itsenäisiä brändejä. Päätimme tehdä eettisyydestä toimintamme ytimen, Lamminsalo kertoo.

Ivalon tarkoitus olla viiden vuoden kuluttua alallaan maailman suurin.

– Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia haastaa isoja muodin verkkokauppoja, kuten Zalandoa, mutta kahden seuraavan vuoden aikana voimme kasvaa globaaliksi ja merkittäväksi peluriksi keskittymällä tarkkaan niche-alueeseen. On täysin selvää, että tällainen kauppapaikka tulee, Lamminsalo kertoo.


Lamminsalo jakaa parhaat vinkit nopeisiin käänteisiin

Usko faktoja, tutki asioita

– Ivalo kehitti ensin sovellusta kierrätettyjen vaatteiden kaupalle ja sitten uusien pienten brändien kauppapaikkaa. Kun tutkin tilastoja ja huomasin, että 92 prosenttia asiakkaista ostaa Ivalosta, koska haluavat ostaa eettisiä tuotteita, meni alle viikko, että yrityksessä oli tehty päätös suunnanmuutoksesta. Strategia keskittyy nyt eettisesti tuotettujen brändien myymiseen. Joillakin yrityksillä on faktat vuosia nenän edessä, mutta johdolla ei riitä rohkeus muuttaa suuntaa.

Kyseenalaista

Ivalo sai alkuaikoina paljon mediahuomiota mobiilisovelluksella, joka toimi vähän kuin deittisovellus Tinder. Sovellus oli kiva, mutta maksoimme sen lataamisesta 2,5 euroa kerta ja tilastot suosivat verkkopohjaista alustaa, joten kuoletimme sovelluksen viime syksynä. Nopea kuolema on nopeampi kuin hidas. Siinä voi säästää paljon aikaa ja rahaa.

Kuuntele asiakkaita

Minä olen soittanut uusille rekisteröityneille asiakkaille heidän ensimmäisen ostoskertansa jälkeen ja kysynyt heidän kokemuksistaan ja parannusehdotuksia.

Valloita maailma

Yrittäjän täytyy olla luova ja rohkea. Visio ja unelmoi isosti. Miksi et lähtisi valloittamaan koko maailmaa? Jos onnistut valloittamaan puolet, sekin on merkittävä saavutus.

Rekrytoi oikein

Startupin täytyy etsiä oikeat tyypit. Moni ei sovi meidän työkulttuuriin, jossa täytyy itse keksiä vastaukset ja johtaa itseään. Meillä on sormi herkästi liipaisimella ja moni työsuhde loppuu koeajalla.

Pidempi versio jutusta on julkaistu Yrittäjä-lehden numerossa 01/2019.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi