9.4.2019 klo 13:45
Uutinen

Hevisoolo neulepuikot käsissä? Joensuulaisyrityksen lanseeraama heavyneulonnan MM-kisa herättää huomiota ympäri maailman

Joensuulaisyritys lanseerasi viime viikolla julkisuuteen Heavyneulonnan MM-kisat, jotka pidetään Ilosaarirockin yhteydessä heinäkuussa. Yllättävä yhdistelmä herättää kiinnostusta Aasiassa saakka.

Markkinointitoimisto Tovarin yrittäjä Joona Kotilainen kertoo, että tapahtumaa valmistellaan yhdessä Taito Pohjois-Karjalan, Joensuun kaupungin ja Joensuun konservatorion kanssa. Heavyneulonnassa neuloja toimii ikään kuin yhtenä bändin jäsenenä ilmentäen kädentaituruuttaan raskaan musiikin soidessa taustalla.

– Kisassa hevibändi soittaa ja neuloja vetää oman soolon kuin ilmakitaristi ikään, Kotilainen selventää.

Kotilainen kertoo, että idean heitti ensimmäisen kerran ilmoille Ylen toimittaja Petri Lassheikki. Ideasta ottivat kopin Taito Pohjois-Karjalan Mari Karjalainen ja Joensuun kulttuurisihteeri Sari Suvanto.

– Mari heitti sitten minulle, että jos järjestetään Heavyneulonnan SM-kisat Joensuussa, että olisimmeko mukana järjestelemässä. Idea kuulosti juuri niin sopivan oudolta ja mielenkiintoiselta, että sanoin ”Tottakai, mutta sillä ehdolla, että siitä tehdään suoraan MM-kisat.” Uskoin siihen, että homma voisi kiinnostaa kansainvälisestikin, niin parempi ottaa näkyvyyshyöty irti.

Kekseliäs yhdistelmä onkin herättänyt isoa huomiota ympäri maailmaa, aina Japania ja Brasiliaa myöten. Muun muassa lukuisat musiikkialan mediat ovat uutisoineet tapahtumasta.

– Olen itse bongannut jutun 50 eri mediajulkaisusta ympäri maailman. Facebookissa ja Twitterissä somepostauksia on jaettu arvion mukaan tällä hetkellä kymmeniätuhansia kertoja.

(juttu jatkuu kuvan alla)

Idea heavyn ja neulonnan yhdistävään kilpailuun tuli siitä, että molemmilla on Suomessa satojatuhansia harrastajia. Heavy-yhtyeitä löytyy jokaista 10 000 asukasta kohtaan 50, mikä on enemmän kuin missään muualla maailmassa.

– Niin kitaraa soittaessa kuin silmukkaa tehdessä on käsillä tekemisen meininki keskiössä. Asenne ratkaisee kummassakin, Kotilainen sanoo.

Ilmoittautuminen kilpailuun on nyt avoinna ja se päättyy toukokuun lopussa. Esikarsintoihin osallistutaan lähettämällä näytevideo heavyneulonnasta. Kaikista ilmoittautuneista karsitaan 15 parasta suoritusta MM-kisoihin, jotka järjestetään 11. heinäkuuta Joensuun Taitokorttelissa. Arvovaltainen raati valitsee maailman parhaan heavyneulojan live-esitysten pohjalta.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi