23.4.2019 klo 16:43
Uutinen

Kotihoitoa kehittävä sovellus keräsi satojen tuhansien eurojen rahoituksen – mukana tunnettuja enkelisijoittajia

Kotihoidon kehittämiseen tähtäävä NurseBuddy -sovellus on onnistunut keräämään 300 000 euron rahoituksen kansainvälistymiseen.

NurseBuddy on onnistunut houkuttelemaan sijoittajiksi julkisuudesta tuttuja enkelisijoittajia. Ensimmäisten joukossa NurseBuddyyn sijoitti Ali Omar, joka teki sijoituksen ensimmäisellä rahoituskierroksella. Omar on yksi Med Groupin perustajista.

Toisella kierroksella Omar sai mukaan Leena Niemistön ja Janne Jormalaisen. Niemistö on aikanaan vaurastunut Dextra-lääkärikeskuksen myynnillä ja toiminut sittemmin hallitusammattilaisena useissa isoissa yrityksissä. Perustamansa SPU Oy:n myynyt Janne Jormalainen on nykyisin kokopäiväinen enkelisijoittaja, joka on keskittynyt sijoituksissaan tietotekniikkaan.

NurseBuddy on Suomessa kehitetty toiminnanohjausjärjestelmä, jonka markkinat ovat tällä hetkellä Suomen lisäksi Britanniassa ja Irlannissa.

Kasvua Britanniassa

NurseBuddy perustettiin tukemaan kotihoitoyrityksiä, jotka joutuvat kamppailemaan vähäisten resurssien kanssa. Ohjelmisto on kehitetty yhdessä kotihoitajien kanssa kotihoitajille ja sen avulla yrityksillä menee vähemmän aikaa hallinnollisiin tehtäviin, jolloin he voivat käyttää enemmän aikaa hoitoon.

– NurseBuddy on tarkasti rajattu ja siten kaupallisesti helposti skaalattavissa oleva tuote, joka vastaa selkeään tarpeeseen: kuinka vapauttaa aikaa kotihoidon esimiehiltä enemmän hoidon laatuun, suunnitteluun, sekä henkilöstöhallintoon. Olen mielelläni mukana yrityksessä, joka vie suomalaista teknologista osaamista ulkomaille, Ali Omar kommentoi.

Omar päätti olla mukana uudella rahoituskierroksella, koska NurseBuddy on kasvanut erityisesti Britanniassa ja Suomessa.

– Olemme innoissamme, että saimme Omarin, Niemistön ja Jormalaisen mukaan NurseBuddyyn. Rahoitus käytetään liiketoiminnan skaalaamiseen Britanniassa, asiakkaidemme entistäkin parempaan palveluun ohjelmistoa kehittämällä ja uuden markkinan avaamisen valmisteluihin, NurseBuddyn toimitusjohtaja ja perustajajäsen Simo Hännikkälä​ sanoo.

Muutettuaan yrityksen painopistettä 2016 NurseBuddyn kansainvälisten asiakkaiden, kuukausittaisen laskutuksen ja työntekijöiden määrä on kasvanut merkittävästi. Vuoden loppuun mennessä NurseBuddylla on oman arvionsa mukaan lähes 20 työntekijää.

Kuva: NurseBuddy

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi