6.5.2019 klo 09:04
Uutinen

Startup-sijoittaja Kim Väisänen kannustaa mentorin hyödyntämiseen: ”Olen ollut aina hyvä tinkimään ilmaisia palveluksia”

Startup-sijoittaja Kim Väisänen on mukana vuoden nuoren yrittäjän valinnassa. Hän kannustaa tarttumaan osaavan mentorin hihaan.

Vuoden nuori yrittäjä valitaan Nuorten Yrittäjien Get Together -tapahtumassa Härmän PowerParkissa 25. toukokuuta.

Startup-sijoittaja Kim Väisänen on mukana valitsemassa tämän vuoden voittajaa. Kilpailun viidestä finalistista kolme palkitaan rahapalkinnolla. Yksityisyrittäjäin Säätiö tukee valtakunnan finaalin kolmen parhaan palkitsemista. Voittaja saa 20 000 euroa.

Kaksi rahapalkintojen ulkopuolelle jäänyttä yrittäjää saavat mentorikseen Kim Väisäsen. Mentoroinnin yksityiskohdista sovitaan Kimin ja finalistien kesken.

– En tiedä onko tämä palkinto vai rangaistus. Otatko rahaa vai toisen aikaa, Väisänen sanailee.

Väisäsellä itsellään on ollut nuoresta asti mentoreita.

– Olen ollut aina hyvä tinkimään ihmisiltä ilmaisia neuvoja ja palveluksia. Nuorena käytin paljonkin mentoreita, kokeneita yrittäjiä. Nykyisin mentoroin itsekin. Suomi on hieno paikka. Jos kysyt apua, hyvin harva näyttää sinulle henkistäkään keskisormea.

”Kaikki into ei ole kuollut”

Väisäsellä on vahva kokemus yrittäjäenkelitoiminnasta ja hän on myös ollut mukana Nordic Angel Programissa, jossa useampi enkeli sijoittaa syndikaatin kautta kasvavalle yritykselle.

– Ajatus on se, että saamme isomman vaikuttavuuden eli enemmän rahaa yritykselle. Samaan aikaan yritys saa ammattilaisten apua. Monessä tapauksessa sijoittajien intressi auttaa on yritykselle suurempi etu kuin pelkästään raha.

Väisäsen mukaan mentori voi oppia myös mentoroitavalta nuorelta yrittäjältä, jolle esimerkiksi sosiaalisen median käyttö on usein paljon tutumpaa.

– Sen olen oppinut, ettei kaikki into ole kuollut. Mentoroitavat ovat usein todella innostuneita ja heistä tällainen vanha ja väsynyt setämies saa virtaa, Väisänen veistelee.

Suomen Yrittäjien Kasvuyrittäjäverkosto on aloittanut yhteistyön Finnish Business Angels Networkin kanssa. Yhteistyö tarjoaa Suomen Yrittäjien jäsenille mahdollisuuden osallistua arvostettuun sijoittajasyndikaattiin ja lähteä itsekin bisnesenkeliksi. Kasvuyrittäjäverkosto toivoo lisäksi löytävänsä yrittäjäjärjestön jäsenistöstä potentiaalisia sijoituskohteita bisnesenkeleille.

Katso Kim Väisäsen ajatuksia oheiselta videolta!

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi