Etsi

Markkinointi

Ramadan on verrattavissa joulusesonkiin – yrityksillä on mahdollisuus houkutella uusia asiakaskuntia

Monet muslimit säästävät Ramadania ja sen päätösjuhlaa varten. Ruoka- ja vaatealan sekä lastentarvikkeiden ja kauneustuotteiden yrittäjille Ramadan on hyvää aikaa tavoitella uudenlaista asiakaskuntaa myös globaalilla tasolla.

Maanantaina alkoi muslimien uskonnollisen vuoden tärkein juhlakausi, Ramadan. Tuona aikana muslimit muistavat läheisiään ja vähäosaisista sekä huolehtivat toisistaan ja rakastavat kanssaihmisiä erityisellä huomiolla.

Ramadanin aikaan sitä noudattavat muslimit pidättäytyvät syömästä ja juomasta päivänvalon aikaan kuukauden ajan. Ramadanin päättää Id-al-Fitr -juhla, joka on tänä vuonna tiistaina 4. kesäkuuta. Tuolloin muslimit ostavat uusia vaatteita ja vierailevat toistensa luona. Kaikki erimielisyydet kuuluu antaa anteeksi ja viettää yhteistä aikaa. Koska kaikkialla on runsaasti vierailuja, Ramadaniin kuuluu myös runsaasti ruoan valmistusta ja tarjoilua vieraille.

Koko Ramadanin ajan muslimit auttavat köyhiä. Perinteisiin kuuluu esimerkiksi eläimen uhraaminen ja sen tarjoaminen ravinnoksi vähävaraiselle. nykyään kasvissyöminen yleistyy myös muslimien keskuudessa, joten lihan korvikkeet tekevät myös kauppansa.

Suomalaiset yritykset, joiden asiakaskunnassa on muslimeja, voisivat ottaa asiakassegmentin paremmin huomioon. Monet muslimit säästävät Ramadania ja sen päätösjuhlaa varten. Ruoka- ja vaatealan sekä lastentarvikkeiden ja kauneustuotteiden yrittäjille Ramadan on hyvää aikaa tavoitella uudenlaista asiakaskuntaa globaalilla tasolla.

– Ramadanin päätösjuhlaa voi verrata jouluun ja joulusesonkiin. Se on suuri mahdollisuus yrityksille, sanoo maahanmuuttajaverkoston puheenjohtaja ja Joensuun tulkkikeskuksen sekä Youpret-tulkkipalvelun perustaja Ali Giray, jonka juuret ovat Turkissa.

Paljon ruokaa ja lahjoja

Markkinointi & Mainonta -lehti kertoi jutussaan maanantaina, että Helsingin Itäkeskus on aikaisemmin satsannut Id-al-Fitr-juhlan läheisyydessä kampanjointiin, mutta nyt satsaukset ovat vähäisempiä. Itäkeskuksen ravintolat täyttyvät ilman kampanjointiakin. Riittää, että juhla vain on kalenterissa, aivan kuten joulunkin kanssa.

M&M:n jutussa vaikuttamistoimisto Milttonin monimuotoisuuden ja osallisuuden asiantuntija Sara Salmani toteaa, että muslimikohderyhmät eivät ole suomalaisyrityksiltä täysin kadoksissa, mutta laajasti mahdollisuuksia ei ole hyödynnetty.

Elintarvikkeita myyvien yrittäjien kannattaa pitää esillä taateleita ja teetä, joita muslimit käyttävät paljon Ramadanin aikaan. Myös ruoan kuljetuspalveluiden kannattaa olla auringonlaskun jälkeen hereillä, sillä koko pitkän päivän ravinnotta ja juomatta ollut ei välttämättä jaksa ensimmäisenä alkaa kokkaamaan.

– Taatelit ovat pyhiä, must have. Muslimit syövät sen ensimmäisenä, kun aurinko laskee. Se katsotaan hyväksi, hengelliseksi teoksi, ja siihen liittyy puhdistautuminen ja kunnioitus. Myös lihaa kuluu paljon. On kunnioitettava ja pyhä teko tarjota ruokaa mahdollisimman monelle ihmiselle Ramadanin aikana, eli perheet, läheiset ja myös naapurit syövät yhdessä Se on vähän kuin kiitospäivän juhla Yhdysvalloissa, Giray sanoo.

Vuorokausirytmi muuttuu

Giray kertoo, että useissa muslimivaltioissa yritykset muuttavat aukioloaikoja niin, että kaupat ovat auki myöhempään, kun ihmiset ovat liikkeellä. Aamuisin ne voivat olla vuorostaan kiinni.

Suomessa vastaava aikataulumuutos ei toki onnistu, mutta Giray neuvoo unohtamaan markkinoinnissaan muslimeille suunnatut aamutarjoukset esimerkiksi Itäkeskuksessa, missä muslimiasiakaskuntaa on paljon. Ramadanin aikaan ihmiset valvovat myöhempään ja nukkuvat aamulla pidempään.

Se voi vaikuttaa myös yrittäjän elämään, jos yrityksellä on muslimeja työntekijöinään.

–Työntekijät mielellään lyhentävät tai siirtävät työvuorojaan. Aamuvuorot voivat olla epätoivottuja. Tiedän ravintolayrittäjän, joka on palkannut väliaikaista työvoimaa kuukaudeksi. Yrittäjän olisi hyvä yrittää kunnioittaa Ramadan-aikaa, ja käydä asia työntekijän kanssa läpi, Giray ehdottaa.

Ramadan ei kuitenkaan tarkoita sitä että työt jätetään tekemättä vaan ne pyritään organisoimaan uudelleen. Uskonnonkin mukaan työt täytyy tehdä kunnolla ja velvollisuudet hoitaa. Muslimimaailma ei pysähdy Ramadanin ajaksi. Paastokaan ei kosketa kuin terveitä ja aikuisia ihmisiä. 

Viime vuosina Ramadan on osunut valoisimpaan kesäaikaan, jolloin juhlakuukauden viettäminen on raskasta aikaa.

– Yrittäjille voi tulla asiakkaita juuri silloin, kun aurinko laskee ja saisi syödä. Mutta ihmiset sopeutuvat, Giray toteaa.

Ramadan siirtyy joka vuosi 10-11 päivää länsimaisessa kalenterissa taaksepäin, koska islamilaisen kuukalenterin mukainen vuosi on 345 päivää. Talvella Ramadan on muslimille Suomessa hyvinkin helppoa.

 

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi