8.5.2019 klo 12:09
Uutinen

Uusien yritysten määrä kääntyi laskuun

Perustettujen yritysten määrä laski tammi–maaliskuun aikana peräti 17 prosentilla uusyrityskeskusten tilastojen mukaan.

Uusia yrityksiä vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä perustettiin 1 773 kappaletta. Viime vuonna vastaavana aikana perustettiin 2126 kpl uutta yritystä.

Suhteellisesti eniten uusia yrityksiä perustettiin Joensuun seudulla, missä kasvua oli peräti 107%. Perustettujen yritysten määrä nousi 60:stä 124:ään.

Pääkaupunkiseudulla Vantaalla uusien yritysten määrä nousi (14%), Helsingissä (-23%) ja Espoossa (-25%) määrät sen sijaan laskivat reilusti.

Vaikka uusien yritysten määrä laski, uusyrityskeskusten asiakasmäärä oli alkuvuodesta hienoisessa kasvussa verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Vuoden 2019 tammi–maaliskuussa uusyrityskeskuksissa kävi yhteensä yli 7 300 asiakasta. Vuotta aiemmin asiakaskäyntejä oli noin 7 100 eli kasvua on 3 prosenttia.

Kevytyrittäjyyden kasvu

Uusyrityskeskusten asiakaskäyntien perusteella yrittäjyys kiinnostaa, vaikka varsinainen yritys jääkin perustamatta.

– Ilmiötä todennäköisesti selittää paljon ns. kevytyrittäjyyden suosion kasvu, sanoo Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama.

Erilaisten laskutuspalveluiden kautta toimivilla kevytyrittäjillä ei ole y-tunnusta, joten heidän toimintansa ei rekisteröidy yritykseksi. Toisaalta kevytyrittäjyytenä markkinoidaan myös palvelua, jossa y-tunnus syntyy, mutta sitä ei rekisteröidä kaupparekisteriin, vain ainoastaan verohallinnolle.

– Sillä, toimitko y-tunnuksellisena yrittäjänä vai laskutuspalvelun kautta, on merkittäviä eroja. Nyt vaarana on, että henkilö ei tarkalleen ymmärrä minkälaiseen yrittäjyyteen hän tarttuu, kertoo Susanna Kallama.

Lisäksi yrittäjän määritelmä vaihtelee eri laeissa ja tulkinnat eri ELY-keskusten alueilla.

– Tulevan hallituksen olisi hyvä käydä määritelmät sekä tulkinnat läpi ja selkeyttää ne. Yrittäjyys on Suomen hyvinvoinnin, työn ja kilpailukyvyn kannalta avainasemassa, yrittäjäksi ryhtymisen pitää olla yksinkertaista ja turvallista, Kallama vaatii.

toimitus@yrittajat.fi