9.5.2019 klo 13:22
Uutinen

Presidentti Niinistö kiersi kannustamassa nuoria ja pikkuyrittäjiä

– Mukava tyyppi ja rento tunnelma, totesivat yhdeksäsluokkalaiset yrittäjät, kun tasavallan presidentti kävi tutustumassa heihin Uskalla yrittää -tapahtumassa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiersi keskiviikkona Nuori Yrittäjyys ry:n tapahtumassa Helsingissä. Kampin kauppakeskuksessa on keskiviikkona ja torstaina messuilla noin 80 nuorten perustamaa yritystä. Niissä on yli 220 nuorta peruskouluista, toisen asteen oppilaitoksista ja korkeakouluista.

Uskalla Yrittää -finaali on SM-kilpailu NY Vuosi yrittäjänä ja NY Start Up -ohjelmien yrityksille. Finaalin voittajat edustavat Suomea EM-kilpailuissa.

Niinistö otti limuhuikat

Presidentti Niinistö kävi juttelemassa lukuisten nuorten kanssa ja kannustamassa heitä. Jututettavina olivat muun muassa porvoolaisen Oh Yes Drinks -yrityksen nuoret, jotka valmistavat limsoja.

– Valmistamme limsoja päärynästä, mansikasta ja raparperista, kertoi nuorten yrityksen toimitusjohtaja Christian Örså presidentille, joka samantien myös maisteli yrityksen tuotteita.

Yrityksen perustajina ovat myös Jonatan Holmström ja Vera Örså. Nämä Lyceiparkens skolan 9. luokan oppilaat halusivat tehdä terveellisen vaihtoehdon sokerilimsoille ja energiajuomille. Heidän li­mo­na­dinsa ma­keus tu­lee fruk­too­sis­ta ja ne niissä ei ole li­sä­- ja vä­ri­ai­neita.

– Ke­hi­tim­me makuja yh­des­sä tu­tun pienpa­ni­mon kans­sa. Käytämme hiilihapotukseen Soda Streamia ja korkitamme pullot itse kotona, Christian kertoo.

Limupulloja on myyty jo yli tuhat kappaletta. Hinta on kaksi euroa per pullo ja limited editionin hinta on 2,50 euroa. Tässä rajoitetussa erikoiserässä on mustikkaa, lisäksi yritys valmistaa kausituotteina simaa ja glögiä.

No miltä tuntui esitellä yritystään tasavallan presidentille?

– Hän oli tavallisen oloinen, mukava tyyppi ja rento tunnelma, kuvailee Christian Örså.

”Teettekö nämä itse?”

Urto Designin nuoret miehet puolestaan esittelivät presidentille monenlaisia ja -värisiä puunkantotelineitä.

– Teettekö nämä itse, presidentti Niinistö kyseli kiinnostuneena.

– Kyllä, ja nämä on tehty kierrätetystä puusta. Ympäristöarvot ja ekologisuus ovat meille tärkeitä, toimitusjohtaja Urho Rytsä ja markkinointipäällikkö Tommi Lehtihuhta kertoivat presidentille.

Niinistö sai kuulla näiltä raisiolaisilta Vaisarin koulun 9. luokan oppilailta, että he aikovat palkata kesäksi työntekijöitä ja että firma aikoo myös muuttaa suurempiin tiloihin.

”Missä niitä päivätansseja järjestetään”

Uskalla Yrittää -finaaliin osallistuvat yritykset käyvät esiintymislavalla pitämässä nopeita pitchauksia eli myyntipuheita. Presidentti Sauli Niinistö nousi lavalle haastateltavaksi pitchaajien jälkeen. Hän kysyi ensimmäiseksi:

– Missä niitä ikäihmisille tarkoitettuja päivätansseja järjestetään?

Presidentti sai paikalla kauppakeskuksessa olevan runsaslukuisen yleisön nauramaan. Humoristinen kysymys johtui siitä, että hetkeä aiemmin lavalla oli ollut pitchaamassa Mummonpojat-yritys, joka järjestää ikäihmisten päivätansseja Etelä-Pohjanmaalla.

Uskalla Yrittää -finaalissa on mukana NY-yrityksiä laidasta laitaan, esimerkiksi kännykänkorjaajia, muotia ja kierrätystuotteita, mielenterveyspalvelujen tarjoajia ja leipureita.

Kaikkiaan NY-toimintaan osallistuu vuosittain 65 000 nuorta. Ala-asteen 4.–6.-luokkalaisille tarkoitetussa Pikkuyrittäjät ohjelmassa on mukana jo yli 30 000 lasta ja yli 400 koulua.

– Nuoret, teidän esimerkkinne rohkaisee muita. Kaikkein tärkeintä on omistautuminen sille mitä tekee. Toinen tärkeä asia on oppiminen, että oppii oppimaan ja oppii uutta, presidentti Sauli Niinistö kannusti.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari@yrittajat.fi

Kuvat: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia, Jari Lammassaari

Lue täältä Mikael Pentikäinen blogi Uskalla Yrittää, Suomen toivo